Archive for the ‘Sosiaalinen lainaus’ Category

Vertaislainauksen keskeiset riskit

perjantai, kesäkuu 15th, 2018

Vertaislainauksen riskit

 

Viimeisen viiden vuoden aikana vertaislainaaminen on kasvanut räjähdysmäisesti tarjoten sijoittajille mahdollisuuksia korkeisiin korkotuottoihin. Kuka vain voi ryhtyä sijoittamaan vertaislainoihin – se ei vaadi rahoitustaustaa tai valtavia summia käteistä. Sijoittamisessa on kuitenkin tärkeä tiedostaa riskit.

Sijoittamisessa vertaislainoihin, kuten kaikessa muussakin sijoittamisessa, on riskejä, jotka saattavat johtaa pääoman osittaiseen tai kokonaiseen menettämiseen. Olemme keränneet tähän vertaislainasijoittamisen riskitekijöitä, jotka voivat vaikuttaa saamaasi korkotuottoon.

 

Riski maksujen myöhästymisestä

Mikäli lainanottaja ei maksa lyhennystä ajallaan, sijoittajalle tulee tappiota rahan aika-arvon menetyksestä. Mikäli maksu saapuu esimerkiksi 15 päivää myöhässä, sijoittaja ei pysty sijoittamaan kyseistä summaa uuteen lainaan. Tältä ajalta kertyy hänelle kuitenkin eräpäivästä lähtien joka päivä viivästyskorkoa, mikä siirtyy seuraavaan laskuun.

Lainaajassa lainanottajalle lähetetään muistutus 14 päivän kuluessa eräpäivästä, ja yritetään sopia maksusta, mikäli lainanottajalla on taloudellisia vaikeuksia. Olemme tarvittaessa lainanottajiin yhteydessä sekä puhelimitse, sähköpostitse että postitse.

 

Riski maksujen osittaisesta tai kokonaan maksamattomuudesta

Mikäli lainanottaja ei muistutuksista ja yhteydenotoista huolimatta ole hoitanut maksujaan, saatavat siirtyvät perintätoimistolle 60-90 päivän kuluttua ensimmäisestä eräpäivästä. Perinnästä aiheutuneet kulut peritään velalliselta perintälain mukaisesti. Mikäli maksuja ei saada perittyä velalliselta perintätoimista huolimatta, sijoittajalle syntyy luottotappio. Nämä vertaislainoista mahdollisesti syntyneet luottotappiot ovat kuitenkin nykyään verovähennyskelpoisia. Luottotappioiden ilmoittamisesta sijoittajien ei tarvitse itse huolehtia, sillä me raportoimme ne verottajalle puolestanne.

 

Riski lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta

Toisaalta lainanottaja voi myös maksaa lainansa takaisin etuajassa, jolloin riskinä on menetetty korkotuotto. Ennenaikainen takaisinmaksu ei aiheuta kuitenkaan mitään menetyksiä pääomaan, joten siinä mielessä on harhaanjohtavaa puhua riskistä. Tämä riski muodostuu, jos markkinatilanne on muuttunut lainanottamisen ja takaisinmaksun välillä siten, että samaa korkotasoa ei ole saatavilla markkinoilta. Tällöin sijoittaja ei saa enää yhtä hyvää tuottoa, vaikka itse pääoma ei vähentynytkään.

 

Riski laina-ajan venymisestä

Lisäksi laina-aika saattaa venyä, koska lainanottajalla on lain mukaan oikeus saada lisäaikaa maksuilleen. Päteviä syitä maksuaikataulun muutokseen ovat esimerkiksi työttömyys ja sairastuminen. Tällöin lainanottaja voi saada lyhennysvapaan kuukauden, jolloin häneltä veloitetaan vain korko. Käytännössä maksuaika ei siis vaikuta sijoittajan tuottoon, mutta sijoittajan rahat ovat tällöin kiinni hieman pidempään. Tällöin pääoma ei ole sijoitettavissa muihin kohteisiin.

 

Sijoittaja itse

Joskus riskinä voidaan nähdä sijoittaja itse. Mikäli sijoittaja ei ole selvillä sijoittamisen riskeistä, riskit ovat todennäköisempiä toteutua. Sijoittajan tulee pitää huolta laajasta hajautuksesta, jotta riskit voidaan minimoida.

 

Edellä olevat tuoton eroamiset odotetusta tuotosta ovat riskejä, jotka sisältyvät jokaiseen sijoitukseen. Hajauttamalla sijoituksesi useisiin kohteisiin riski laskee kaikissa tapauksissa. Kun sijoituksesi on hajautettu hyvin, yksittäinen luottotappio ei hävitä rahojasi kokonaan, vaan ainoastaan pienentää tuottoa. Hyvänä apuna sijoituksissa on automaattisen sijoituksen hyödyntäminen.

Vierasblogi: Mihin tarvitsemme erilaisia rahoitusvaihtoehtoja?

perjantai, joulukuu 8th, 2017

Uudet ja erilaiset vaihtoehdot perinteisille pankkilainoille herättävät hämmennystä ja vihastusta sekä median että tavallisen kansan piirissä. Huonosta maineestaan huolimatta on tärkeää, että kaikkia pankkien ulkopuolella tapahtuvaa rahoitusta ei niputeta heti pikavippien ja koronkiskonnan piiriin, sillä rahoitusvaihtoehtojen monipuolisuudesta on monelle hyötyä sekä yksityisellä että yhteiskunnallisella tasolla.

 

Yksilölliset lainantarpeet huomioon

 

Yksityiselle lainanhakijalle tutuksi tulevat todennäköisesti ainakin opintolaina ja asuntolaina, minkä lisäksi uusi auto maksetaan osamaksulla ja mahdollisia muita suurempia hankintoja varten turvaudutaan vakiopankin luottoihin. Samanlainen laina ei kuitenkaan sovi jokaiselle ja jokaiseen käyttötarkoitukseen, minkä takia pankkien ja rahoituslaitosten tarjoamia lainoja löytyy useilla eri malleilla ja ehdoilla. Lainojen kenttä on kattava, syystäkin: yksilöllisiä lainantarpeita on yhtä paljon kuin on lainanhakijoita, minkä takia rahoitusmallejakin tarvitaan useita.

 

Esimerkiksi, jollekin oikea vaihtoehto voi olla pitkäaikaisempi, mutta matalakorkoisempi laina, kun taas toiselle voi paremmin sopia lyhytaikaisempi, mutta korkeakorkoisempi. Ja jos yhdellä on mahdollisuus odottaa lainan myöntämistä pidempään, voi toisella olla hätäisempi tarve yllättävän rahanmenon iskiessä. Elämän tarjoamia yllätyksiä ei aina voi ennakoida, kun vaikkapa työmatkoihin tarvittava auto hajoaa alle tai asunnon putkisto vaatii pikaista remonttia. Entä jos pankki ei myönnäkään kovasti kaivattua lainaa? Tällöin apuun voivat astua yksityiset rahalaitokset tai esimerkiksi vertaislainat. Monipuoliset rahoitusmarkkinat takaavat, että sopiva rahoitusvaihtoehto löytyy jokaiselle.

Paremmat ehdot lainanhakijoille

 

Markkinoiden monipuolisuuden tärkeyden on huomannut myös Elinkeinoelämän keskusliitto, joka kertoo nettisivuillaan, että mitä enemmän aktiviteetteja ja toimijoita markkinoilta löytyy, sitä parempia ja houkuttelevampia mahdollisuuksia ne voivat tarjota. Erilaiset rahoitusvaihtoehdot tarjoavat siis yleisesti ottaen parempia tarjouksia kaikille. Isomman kilpailun keskellä lainantarjoajien on pidettävä huolta, että ne pysyvät kilpailukykyisinä, mikä tarkoittaa parempia ehtoja lainanhakijoille.

 

Vaikka laajoille lainamarkkinoille mahtuukin muutama susi lampaan pukeissa, on hyvä pitää mielessä, että rahoitusvaihtoehtojen monipuolisuus voi joskus tulla itse kullekin erittäin hyödylliseksi. Ennen lainan hakua lainoja on kuitenkin erityisen tärkeää vertailla, jotta erottaa sudet lampaista. Erilaisiin rahoitusvaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolella, sillä perinteinen pankkilaina ei aina olekaan se kilpailukykyisin ja sinulle sopivin vaihtoehto.

 

Vierasblogin kirjoitti
Ilona Suviranta
VertaaEnsin.fi

VertaaEnsin.fi on puolueeton ja itsenäinen sivusto, joka tarjoaa luotettavaa tietoa rahoitustuotteista.

European P2P Lending Landscape

perjantai, lokakuu 6th, 2017

Orca on tehnyt hyvän kuvan Euroopan vertaislainamarkkinoista, toimijoista ja lainavolyymeista. Heidän sivuiltaan voit tutustua analyyseihin muiden maiden lainapalveluista.

Graafi Euroopan vertaislainamarkkinoista

Käyttökatkos 11.7. klo 16.00 alkaen

tiistai, heinäkuu 11th, 2017

Lainaajassa on muutaman tunnin kestävä käyttökatkos tänään 11.7. Sivustomme ovat pois käytöstä klo 16 eteenpäin. Katkos koskee sekä www.lainaaja.fi että www.luotottaja.fi -sivustoja. Sivustot ovat käytössä taas normaalisti myöhemmin tämän illan aikana.

 

Sijoittajien kokemuksia Lainaajasta, Jumpula

tiistai, kesäkuu 6th, 2017

 

Sijoittajien kokemuksia Lainaajasta on uusi osio Lainaajan blogissa, jossa käymme vertaislainasijoittamista ja siihen ryhtymistä läpi nykyisten sijoittaja-asiakkaittemme kanssa. Pyrimme tuomaan esiin, miten sijoittajat päätyivät sijoittamaan Lainaajaan ja keskustelemaan hieman heidän kokemuksistaan ja tavoitteistaan. Sijoittajat esiintyvät julkaisuissa Lainaajan käyttäjätunnuksillaan ja ensimmäisessä julkaisussa pääsemme tutustumaan Jumpulaan.

 

Miten päädyit sijoittamaan vertaislainoihin?

 

Jumpula aloittaa kertomalla olevansa aktiivinen sijoittaja, sijoitusbloggaaja ja pohtivansa jatkuvasti tapoja sekä hajauttaa sijoituksiaan että parantaa tuotto-odotuksiaan. Kun hypätään ajassa noin kaksi vuotta taaksepäin kesään 2015, oli vertaislainoja ollut Suomen markkinoilla jo hetken aikaa tarjolla ja maailmalla hyviä kokemuksia vertaislainaamisesta.  ”Suurin osa omaisuudestani oli sidottu indeksi-ETF:iin. Halusin hakea hajautusta ja jotakin uutta mielenkiintoista kokeiltavaa”, kertoo Jumpula. ”Vertaislainat tuntuivat jännittäviltä, kokeilemisen arvoisilta” ja verkosta luetut kokemukset ulkomaisista palveluista saivat etsimään tietoa sopivista vaihtoehdoista, hän jatkaa.

 

Vaihtoehdot löytyivät Googlesta. Ennen Lainaajaa Jumpula sijoitti enemmänkin erään toisen palvelun kautta. ”Päädyin Lainaajaan loppujenlopuksi korkeampien korkojen sekä nopean lainanantomekanismin vuoksi”, hän kertoo. Markkinoiden seuraaminen on tärkeää, joten Jumpulalta löytyy edelleen pienet salkut myös muutamasta muusta vertaislainapalvelusta.

 

Testaaminen on tärkeää sijoituspäätöstä tehtäessä

 

Keskustelumme siirtyy konkreettisiin toimenpiteisiin vertaislainasijoittamisen aloittamiseksi Lainaajassa. Tulee esiin, että oleellista varsinaisessa sijoituspäätöksessä ja alustan valinnassa oli kokeilu ja testaaminen. Jumpula kertoo pyrkineensä validoimaan Lainaajan tilastot testissään: ”Sijoitin ensin sata, sitten tuhat ja kohta 3000 €. Sen jälkeen odottelin melkein vuoden verran ja tutkin takaisinmaksukäyttäytymistä, kunnes kasvatin salkkuni huomattavan suureksi.”

 

Sijoituksensa nykyistä kokoa Jumpula ei haastattelussa paljasta, mutta kun kysyn häneltä miten sijoittaminen on vastannut oletuksia tämä vaikuttaa tyytyväiseltä. Hän kertoo lukeneensa varoittelua, miten luottotappiot syövät tuotot, mutta toisaalta ajatelleensa, ettei voi olla mahdollista, että kaikki tai edes suurin osa sijoittajista kärsisivät. ”Korkotaso on melko hyvin vastannut oletuksia. Tuotto on ollut hyvää ja toistaiseksi harva varattomuustapaus on omalle kohdalle osunut”, Jumpula kertoo. Korkea korkotaso kiinnosti erityisesti  osakemarkkinoiden arvostuksen kivutessa yhä korkeammalle.

 

Tuottokommenttien jälkeen vuorossa on kuitenkin hieman pyyhkeitä Lainaajan käyttöliittymästä. ”Sivuston rakenne tuntuu välillä liian monipolviselta”, Jumpula sanoo, mutta toteaa toiminnallisuuksien olevan kuitenkin ”ok”. Keskustelemme hieman tarkemmin käyttöliittymästä. Tulee esiin, että Jumpula tekee jatkuvasti erilaisia analyysejä Lainaajan datasta ja toivoo helpompia datan lataamistoimintoja. Kerron hänelle, että pyrimme uudistamaan sijoittajan käyttöliittymää ja laitan mieleeni kommentit datasta ja rakenteen monipolvisuudesta.

 

Vertaislainojen sijoitusstrategia käytännössä

 

Päätän kääntää keskustelun sijoitusstrategiaan. Osakemarkkinoilla analyytikot tekevät jatkuvaa analyysiä kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä. Mitenköhän Jumpula tekee sijoituspäätökset vertaislainamarkkinoilla?

 

”Käytän sekä automaattista (sijoitusta), että valitsen (lainahakemuksia) itse. Automaatti on helppo, kun tarvitsee saada iso määrä pääomaa hajautettua tehokkaasti. Toisaalta tykkään lukea ja tulkita lainahakemuksia itse”, kertoo Jumpula. Hän jatkaa, että itse sijoittaessaan pyrkii olemaan rahoittamatta velkakierteitä. Esiin nousee myös ikä. ”Todella nuorilla ihmisillä on harvemmin systematiikkaa raha-asioidensa hoitamisessa, joten mielummin lainaan hieman varttuneemmille. Toisaalta lähellä eläkeikää on vaarana tulojen pieneneminen”, hän sanoo ja heittää loppuun vielä vinkin muille sijoittajille: ”Asuntolaina on plussaa.”

 

Pitkän aikavälin tavoite tuntuu olevan Jumpulalle myös selkeä: ”Tavoitteena on olla taloudellisesti riippumaton kahdeksan vuoden sisään.” Vertaislainoihin osallistuminen ja niiden osuus sijoituksista riippuu korkotasosta. ”Epäilen, että kestää pitkään, ennenkuin markkinat hinnoittelevat vertaislainat oikein. Niin pitkään tulen todennäköisesti olemaan vertaislainoissa mukana. Toivottavasti mahdollisimman pitkään”, Jumpula kertoo.

 

Sijoittajan kannattaa tehdä tuottolaskelmia ja luottaa niihin

 

Haastattelu alkaa olla loppupuolella ja asiat lähes käsitelty. Nostan vielä esiin viimeisen kysymyksen tai ajatuksen Jumpulalle kommentoitavaksi. Mitä muuta haluaisit kertoa sijoittamista harkitseville tai uusille sijoittajille?

 

Kuten aiemmin todettu Jumpula on luottaa analyyseihin: ”Kannattaa tehdä tuottolaskelmia sisäisen korkokannan mukaan itse ja luottaa niihin. Perintä ei tarkoita luottotappiota. Ulosottokaan ei tarkoita sitä.” Jumpula kertoo myös tehneensä itse tarkempia analyysejä vertaislainasijoittamisesta omassa Vaurastu-blogissaan, jossa pääsee tutustumaan tilastoihin tarkemmin.

 

Kiitän Jumpulaa haastattelusta ja vastauksista. Uskon, että ne kiinnostavat meidän lukijoitamme sekä sijoittajia että sijoittamista harkitsevia. Keskustelemme Jumpulan kanssa Lainaajan näkymistä vielä hetkisen ja jatkamme eteenpäin.

 

Perinnän seuraaminen Lainaajassa

perjantai, toukokuu 5th, 2017

Meille tulee aika ajoin kysymyksiä Lainaajan asikaspalveluun sijoittajilta, joissa tiedustellaan perinnässä olevien Lainojen tilaa. Tällä hetkellä Lainaajassa on käytössä Lainojen perintä perintätoimiston kautta. Tämä artikkeli käsittelee perintäprosessin seuraamista Lainaajan oma tililtä.

 

Lainat on löytyvät listattuna Oma tililtä

Lainaaja hoitaa itse laskujen perintää siihen asti, kunnes laskut ovat 60-90 päivää myöhässä ja ne siirretään perintäyhtiön hoidettavaksi. Kun laina on siirretty perintätoimistolle voi sijoittaja seurata perinnän edistymistä Lainaajan omalta tililtä. Kohdassa Oma tili / myönnetyt lainat on ensiksi lista kaikista sijoituksista ja sen alla lista tulevista takaisinmaksuista.

 

 

Perinnän seuraaminen

Kun katsoo listaa sijoituksista, näkee listan lopussa statuksen, joka kertoo maksutilanteen tällä hetkellä. Käytännössä perintätoimistolle siirrettyjä maksuja ovat Erääntynyt 90 pvä ja statukset, joissa on tuota pidempi erääntymisaika. Myös osa Erääntynyt 60 statuksen maksuista saattaa olla siirretty perintään*. Avaamalla maksuaikataulun saat lisätietoja toteutuneista maksuista ja perinnän tilasta.

 

 

Yllä olevassa kuvassa on avattuna Esimerkki 1 ja Esimerkki 2 lainojen maksuaikataulu. Maksuaikataulusta käy ilmi, että Esimerkki 1 lainan velallinen on maksanut ensimmäisen lyhennyksensä Lainaajan lähettämästä ensimmäisestä muistutuksesta 29.3.2016. Samana päivänä tämä on maksanut myös toisen lyhennyksen, jonka summa on ylittänyt hieman laskun summan. Myös kolmas erä on maksettu Lainaajaan.

 

Tämän jälkeen Esimerkki 1:n velallinen ei ole tehnyt maksuja Lainaajaan, vaan laina on siirretty perintätoimistolle. Perintätoimistolle siirretty summa 36,62€ näkyy jäljellä perinnässä kohdassa. Summa ylittää jäljellä olevan lainapääoman 36,61€ eli siihen on lisätty perintään siirron yhteydessä ollut avoin korko.** Vapaaehtoinen perintä on alkanut 13.9.2016 ja ensimmäinen erä vapaaehtoisesta perinnästä on saatu perintätoimistolta 19.9.2016. Vapaaehtoisesta perinnästä on saatu myös kaksi muuta suoritusta 27.11.2016 ja 8.1.2017.

 

Tämän jälkeen maksuja ei ole tullut vapaaehtoisesta perinnästä. Maksamattomuudesta johtuen perintäyhtiö on tehnyt Esimerkki 1 lainasta haastehakemuksen käräjäoikeudelle. Käräjäoikeudelta ei vielä ole tuomiota, joten Esimerkki 1 laina ei ole toistaiseksi siirtynyt ulosottoon.

 

Esimerkki 2 lainan tapaus on yksinkertaisempi. Siinä tapauksessa velallinen ei ole tehnyt lainaan yhtään maksua, vaan Esimerkki 2 laina summa 53,96€ on siirretty perintätoimistolle 31.5.2016**. Käräjäoikeuden haaste on tehy 1.7.2016 ja tuomio on saatu 10.8.2016. Esimerkki 2 lainan velallinen on todettu varattomaksi ja laina on siirretty jälkiperintään 10.11.2016.

 

Myös takaisinmaksuja voi seurata eräkohtaisesti

Lainaajan omatilille kertyvät myös tiedot takaisinmaksuista myös silloin, kun lainat on hoidettu ajoissa. Status aikataulussa tarkoittaa, että erä on maksettu ajallaan ja seuraava erä ei ole vielä erääntynyt. Esimerkissä 3 näkyy velallisen, maksut missä laina on maksettu takaisin poislukien viimeinen erä, joka erääntyy 5.6.2017.

 

 

Jos vertaislainasijoitusten luottotappiot tulevat sijoittajille verovähennyskelpoisiksi, Lainaajalla on valmiudet siirtyä saatavien myyntiin. Tällöin myöhässä olevat lainat myydään perintätoimistolle ja sijoittajalle palautuu tietty prosentuaalinen osuus lainapääomasta.

 

Artikkelia päivitetty 17.5.2017.
*Tarkennettu perintäänsiirtostatuksia.
**Lisätty perintään siirrettävän summan erittely.

 

Vuosi 2016 oli Lainaajalle merkittävän kasvun vuosi

torstai, tammikuu 19th, 2017

Otsikon mukaisesti vuosi 2016 oli Lainaajalle merkittävää kasvun aikaa. Tammikuussa keräsimme julkistettavaksi hieman lukuja ja ne kertovat merkittävästä kasvusta. Rahoitettujen lainojen määrä kasvoi euromääräisesti lähes nelinkertaiseksi vuoteen 2015 nähden. Ylitimme myös vertaislamarkkinakasvun (106%, Valtiovarainministeriö) moninkertaisesti, eli markkinaosuutemme koko vertaislainapotista kasvoi mukavasti kuluneen vuoden aikana.

Palveluna Lainaaja on kiinnostanut sijoittajia myös aiempaa enemmän ja sijoitusten määrä Lainaajan vertaislainoihin on yli kaksinkertaistanut vuoteen 2015 nähden. Olemme samaan aikaan pystyneet pitämään sijoittajille erinomaisen yli 20% nimelliskorkotason. Korkotaso on suomalaisten vertaislainojen kärjessä ja ylittää yleisen korkotason merkittävästi.

 

Lainaajan vuosi 2016 lukuina:

(2015) 2016 Muutos
Lainahakemuksia (12 026 200,00€) 43 753 400,00€ 263,82%
Rahoitettuja lainoja ( 1 053 300,00€) 4,928,100,00€ 367,87%
Lainojen keskikorko (23,46%) 23,33% -0,55%
Sijoitukset Lainaajaan (1 347 678,79€) 3 391 394,64€ 151,65%

Vuoden 2016 lopussa Lainaajalla on yhteensä 1913 sijoittajaa ja lainanhakijoita on kaikenkaikkiaan ollut 19 518.

 

Lainaaja uudistaa toimintaansa jatkuvasti

Vuoden aikana Lainaaja on uudistanut toimintaansa jatkuvasti. Tärkeimpänä uudistuksena mainittakoon syksyllä käyttöön otettu uudistettu hakijoiden luokittelu. Teimme vuoden aikana intensiivisen data-analyysin, jonka pohjalta luokkien valinta perusteet uudistettiin. Luokat 1-3 ovat uusia lainanhakijoita, joilla ei ole maksuhistoriaa lainaajaan. Puolestaan luokat 4 ja 5 ovat sellaisia lainanhakijoilta, joilla on jo positiivista maksuhistoriaa Lainaajaan.

Toinen tärkeä asia liittyy vertaislaina-alan edunvalvontaan. Lainaaja yhdessä muiden vertaislaina yritysten kanssa oli perustamassa vuoden 2016 aikana Suomen Vertaislainayhdistyksen, joka toimii vertaislaina-alan yritysten edunvalvojana. Ensimmäisenä hankkeena yhdistys on pyytänyt selvitystä vertaislainoihin sijoittaneiden ykstyishenkilöiden luottotappioden verovähennyskelpoisuudesta. Suomen vertaislainayhdistyksen Puheenjohtajana toimii Lainaajan omistavan Vertaislaina Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Kananen ja hallituksen jäsenenä toimii myös Lainaajan toimitusjohtaja Tuomas Talola.

Näiden uudistusten ohella toimme useita pienempiä muutoksia palveluumme, joista olemme tiedottaneet asiakkaillemme sähköpostitse sekä julkisesti täällä Lainaajan blogissa. Jatkamme kehitystä aktiivisesti ja pyrimme tuomaan uusia ominaisuuksia sekä sijoittajillemme että lainanhakijoillemme jatkuvasti.

 

Erääntyneiden lainojen myynnistä on käyty keskustelua

Lainaajan blogissa julkaistaan mielenkiintoisia näkemyksiä vertaislainoihin ja henkilökohtaiseen talouden pitoon liittyen. Vuoden 2016 toisen neljänneksen aikana keskusteltiin, mitä tehdään lainoille, kun ne erääntyvät. Vaihtoehtoja on odottaa tuloja perinnästä tietämättä tarkkaa aikaa, milloin saatavat tuloutuvat ja tuloutuvatko ollenkaan, tai myydä lainat perintäyhtiölle. Tällä hetkellä Lainaaja on verotuksellisista syistä mukana perintäjärjestelyissä sillä lainojen myynti johtaisi aina nopeaan luottotappioon, joka ei nykyisellään ole vähennyskelpoinen yksityisisjoittajalle. Seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä ja mahdollisia ennakkopäätöksiä.

Lainaaja ylitti markkinakasvun moninkertaisesti vuonna 2016

perjantai, joulukuu 30th, 2016

Valtiovarainministeriö julkaisi 2016 tekemänsä tutkimuksen tulokset Suomen joukkorahoitusmarkkinoista. Ministeriön alan toimijoilta keräämän datan pohjalta todetaan, että joukkorahoitusmarkkina on kasvanut yli kaksinkertaiseksi vuoteen 2015 nähden ollen yhteensä 153 MEUR. Syyskuussa voimaan tulleen joukkorahoituslain uskotaan tarjoavan parempaa turvaa sijoittajille ja näin tukevan alan kasvua myös jatkossa. Joukkorahoituslaki ei jatkossakaan tule suoraan koskemaan kuluttajille myönnettäviä vertaislainoja, muutoin kuin siltä osin, että vertaislainayritykset tulevat jatkossa rekisteröitymään omaan vertaislaina rekisteriin.

 

Raportissa myönnetyt vertaislainat on laskettu osaksi koko joukkorahoituspottia, ja ne muodostavat lähes puolet (46,7%) koko markkinasta 71,3 MEUR osuudellaan. Myönnettyjen vertaislainojen määrä oli kasvanut 106% edellisvuoteen nähden ja niiden määrä vuonna 2016 oli suurempi kuin koko joukkorahoitusala edellisvuonna.

 

Lainaaja on kasvanut merkittävästi markkinaa nopeammin. Julkaisemme alkuvuodesta tarkemmat luvut Lainaajan vuodesta 2016, mutta tässä yhteydessä voidaan jo todeta, että Lainaajan kasvu ollut yli 300% menneenä vuotena.  Näin ollen myös asema markkinoilla on vahvistunut.  Lainaajan Tuomas Talola arvioi Lainaajan kasvun jatkuvan vahvana myös vuonna 2017. Tätä tukee vertaislaina-alan kasvutrendi, jota on mitattu vuodesta 2014 alkaen: 29,7 MEUR (2014), 34,6 MEUR (2015) ja 71,3 MEUR (2016). Näiden tietojen valossa Lainaajan vuosi 2016 tullaan päättämään hyvillä mielin ja odotukset 2017 vuotta kohti ovat erinomaiset.

 

Kasvu

Sijoittajille tarjolla yhä parempia korkoja

tiistai, lokakuu 18th, 2016

Lainaajan sijoittajille tarjotaan yhä parempia korkoja. Julkaisimme jo aiemmin muutoksia koskien lainojen luokitusta, mutta nyt tarjoamme vielä yhden tähden lainoihin maksimikoroksi 28%. Näin pyrimme kannustamaan sijoittajia tarttumaan myös yhden tähden lainoihin.

Syynä muutokseen on havaintomme, että yhden lainat jäävät tällä hetkellä selkeästi muita lainoja useammin täyttymättä ja lainanhakijat ilman hakemaansa lainaa. Myös yhden tähden hakemukset ovat läpäisseet tarkan seulan ja erityisesti uuden luottoluokituksemme kautta meidän on mahdollista yhä paremmin arvioida riskejä hakijoiden kohdalla ja toisaalta sijoittajien tehdä päätöksiään lainanmyönnöstä. Vertaislainapalvelun kannalta ei ole ihanteellista hyväksyä hakemuksia, joiden rahoittuminen on epätodennäköistä, joten haluamme tarjota nyt lisää kannusteita näihin lainoihin sijoittamiseen.

 

 

Pisara

Flickr/gagneet pramar

Lainojen luokitukset lainaajassa

perjantai, lokakuu 14th, 2016

Tiivistelmä: analysoimme kannastamme koneoppimisen avulla asiakkaiten maksuhäiriöriskiä. Tuloksena malli, jossa jokaiselle annetaan pisteytys välillä 0-1000. Näitä pisteitä ja maksuhistoriaa käytetään uuden luottoluokituksen perustana.

Lainaajan syksyn merkittävimmässä uudistuksessa olemme muokanneet asiakkaiden maksukyvyn arviointia laajan tilastollisen analyysin pohjalta. Uusien asiakkaiden luokituksen pohjalla olevaa pisteytystä ja asiakkaiden siirtymää luokkien välillä perustuen maksuhistoriaan uudistettiin.

Mitä tehtiin

Olemme Lainaajassa aiemminkin tehneet tilastollista analyysia, tällä kertaa kuitenkin aiempaa perusteellisemmin ja paremmalla datalla varustettuna. Lähdimme rakentamaan mallia jonka avulla voisimme tunnistaa lainanhakijoista huonot maksajat. Huonoina maksajina pidetään sellaisia joiden laina on ollut maksamatta 60 päivää ja/tai heille on tullut maksuhäiriömerkintä. Analyysia varten kerättiin kaikki oma sekä julkinen tieto hakijoista ja syötettiin nämä erilaiset muuttujajoukot tietokoneen analysoitavaksi. Kun algoritmi itsenäisesti etsii ennustettavia merkkejä ja muuttujia datasta, puhutaan machine learningista. Malliin syötettiin satoja eri muuttujia ja satojatuhansia datapisteitä.

scoring

Uudet lainanhakijat

Uudet lainanhakijat pisteytetään heidän tekemänsä hakemuksen mukaan. Hakemukset saavat pisteitä 0-1000 pisteen välillä. Pisteisiin vaikuttavat muun muassa hakijoiden tulot, menot, muut lainat, asumiskulut ja muut vastaavat tekijät. Yhteensä huomioitavia tekijöitä on yli 50. Pisteiden pohjalta hakijat voivat sijoittua yhden, kahden tai kolmen tähden luokkiin. Neljän tai viiden tähden luokitus edellyttää positiivista maksuhistoriaa. Seuraavassa taulukossa on esitetty, miten uudet hakemukset sijoittuvat eri ryhmiin. Huomaa, että pisterajat ovat ohjeellisia, niitä muutetaan tarpeen vaatiessa.

 

Yhteensä pisteitä Lainalimiitti
*** -luokitus 700-1000 pistettä 2500€
** -luokitus 600-699 pistettä 2500€
* -luokitus 550-599 pistettä 2500€
Hylkäys 0-549 pistettä

 

Jotta hakemus hyväksytään sen tulee kerätä noin 550 pistettä. Hyväksyttävien hakemusten näillä rajauksilla määrä on noin 20-25% kaikista hakemuksista.

Lainalimiitin muutokset

Lainan saantia hyvin maksaneille asiakkaille on myös nostettu. Uusien asiakkaiden kohdalla maksimi lainasumma on 2500€, mutta neljän tähden luokitusten limiittiä on nostettu 4000€ ja viiden tähden luokitusten limiittiä on nostettu 6000€. Rajojen nostolla Lainaaja pyrkii palvelemaan hyvää maksuhistoriaa osoittaneita asiakkaitaan yhä paremmin ja joustavammin.

Lainaluokkien muutokset

Hyvä maksuhistoria Lainaajassa nostaa luokituksia ja epävarmuus maksujen suorittamisessa puolestaan laskee luokituksia. Luokitus on Lainaajassa tärkeä sillä sen pohjalta määräytyvät uusien lainojen korot ja limiitti, kuinka paljon lainaa voidaan myöntää. Ehdot neljän ja viiden tähden luokituksille pitävät sisällään positiivista maksuhistoriaa Lainaajaan. Luokitusrajat ovat ohjeellisia, niitä voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa.

 

 Luokitus Ehdot luokalle Lainalimiitti
***** Lainat joihin on maksettu 4-6 maksua ajallaan  6000€
**** Lainat joihin on maksettu 2-4 maksua ajallaan. 4000€
*** 700-1000 luottopistettä 2500€
** 600-699 luottopistettä 2500€
* 550-599 luottopistettä 2500€

 

Kaikissa lainoissa on ehtona yli 1200€/kk nettotulot

Haasteita lisälainan saannissa?

Limiittien nostosta on ilmoitettu asiakkaita ja kerrottu, että heillä on mahdollista saada enemmän lainaa. Jokaisen lainahakemuksen edellytyksenä on kuitenkin minimipisterajan ylitys. Näin ollen Lainaajassa on ilmennyt myös tilanteita, joissa lainanhakijalle, jonka limiitissä on ollut tilaa ei valitettavasti ole myönnetty lisää lainaa. Tähän helposti vaikuttava syy on se, että asiakas on ensimmäisen ja lisälainan välissä hakenut myös muita lainoja ja pisteytys on laskenut alle minimin. Uusien lainojen kuukausierät nostavat hakijan kuukausittaisia menoja, joten saatetaan tulla tilanteeseen, jossa maksuhistorian ja limiitin puolesta hakija voisi hakea lisälainaa Lainaajasta, mutta hakemuksen pisteet eivät ylitä minimirajaa.