Lainaaja mukana vertaislainayhdistyksessä

Suomalaiset vertaislainayritykset Vertaislaina Oy, Fixura Ab Oy  ja Fellow Finance Oyj päättivät Helsingissä 22.3.2016 pitämässään kokouksessa perustaa Vertaislainayhdistys r.y:n. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää vertaislainaamisen käytäntöjä, lisätä tietoisuutta vertaislainaamisesta sekä edistää vertaislainaamisen ympärillä käytävää yhteiskunnallista keskustelua.

 

Vertaislaina-alan sääntely on valmisteilla

 

Perustajajäsenet olivat uuden yhdistyksen perustamiskokouksessa yksimielisiä siitä, että juuri nyt on oikea aika järjestäytyä siten, että alaa voidaan yhteisesti kehittää ja avata myös yhteinen kanava muun muassa dialogille viranomaisten ja julkisuuden suuntaan. Suomen johtava vertaislaina-asiantuntija Tuomas Talola valittiin vertaislainayhdistyksen hallitukseen. Talola kommentoi perustettua vertaislainayhdistystä ja sen tulevaa toimintaa Lainaajan Periscope-viikkokatsauksessa ja nosti esiin kannanottoja viranomaiskäytäntöihin ja ennakkopäätöstiedusteluja verottajalle liittyen tappioiden verovähennysoikeuteen ja ennakonperintää.

 

Talolan lisäksi vertaislainayhdistyksen hallituksessa on Vertaislaina Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Kananen, joka valittiin myös Vertaislainayhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi yhdistyksen ensimmäiseksi kahdeksi toimintavuodeksi. Hallitukseen valittiin myös edustajia kaikista muista perustajajäsenyhteisöistä ja yhdistys on avoin myös uusille mahdollisille alan toimijayhteisöille ja muille hallituksen hyväksymille alan mahdollisille intressiyhteisöille.

 

4 Responses to “ Lainaaja mukana vertaislainayhdistyksessä ”

  1. NikeStrike sanoo:

    Mitä vit..? 🙂
    Onko Kananen Vertaislaina oyn hallituksen puheenjohtaja?
    Tuo oli uutta.

  2. NikeStrike sanoo:

    Luulin että Talola on 🙂

  3. J Tontti sanoo:

    Terve,

    on erinomainen asia, että vertaislaina-ala saa oman sääntelynsä. Se varmasti vähentää epäluuloja alaa kohtaan ja voimistaa koko alan kasvua. Onko tietoa, milloin tämä sääntely on mahdollisesti tulossa voimaan?

  4. admin sanoo:

    Ei ole tarkkaa tietoa ajallisesta etenemisestä.

Leave a Reply