Eräännytetyt lainat: Myyntiin vai perintään?

Edellisen blogimme ”Vertaislainojen takaisinmaksu ja eräännyttäminen” kommentoija nosti esiin, että eräännyttämisen lainat saattavat olla ”limbossa” eikä niiden tilasta päivity tietoja sijoittajille. Perintätoimisto ja tarvittavissa tapauksissa ulosotto raportoivat asiakkaiden maksutilanteesta meille ja julkaisemme nämä tiedot sitä mukaa mitä saamme niitä. Toistaiseksi emme ole lähteneet julkaisemaan omia arvioita takaisinmaksusta. Tietysti sijoittaja voi vetää omat johtopäätökset, kun takaisin maksu kestää. Sijoittajille raportoidaan myös luottotappiovaraus, jonka avulla pyritään huomioimaan näitä ”limbossa” olevia lainoja. Luottotappiovaraus määräytyy lainojen historiatiedon pohjalta osuutena.

 

Lainojen myynnin hyödyt

Ratkaisuna pitkään seisoviin lainoihin voisi olla eräännytettyjen lainojen myynti perintätoimistolle. Lainojen myynti toimisi siten, että kun laina erääntyy se myydään tiettyä prosenttiosuutta pääomasta vastaan perintätoimistolle. Näin lainat eivät jäisi sijoittajan kannalta ”limboon”, vaan luottotappio toteutuisi heti, kun laina eräännytetään. Lainojen myynti toisi selkeyttä kentälle ja jotkut alan yrityksistä myykin lainansa niiden erääntyessä. Vaikka lainojen myynti toisi nopean päätöksen sijoittajalle, ei se välttämättä ole taloudellisesti järkevin ratkaisu.

 

Lainojen myynnin haitat

Vaikka lainojen myynti toisikin tiedon luottotappiosta sijoittajalle nopeasti, se ei välttämättä ole taloudellisesti järkevää. Myydyistä lainoista yksityissijoittajalle muodostuva luottotappio ei nimittäin ole toistaiseksi vähennyskelpoinen. Tämän lisäksi merkittävä osa eräännytetyistä lainoista maksetaan perinnän ja ulosoton kautta takaisin. Johtuen vähennyskelvottomuudesta kannattaa sijoittajan odottaa takaisinmaksua ennemmin kuin suosia lainan myyntiä. Tällöin tuoton odotusarvo on suurempi. Negatiivisena puolena on tietysti se, että pääoma on kiinni ennalta määrittelemättömän ajan.

 

Lainojen myynnin hyödyistä ja haitoista keskusteltiin myös Lainaajan viikkokatsauksessa:

Erääntyneiden lainojen myynnin edut ja haitat viikkokatsauksessaLainaajan viikkokatsaus 10.6.

Posted by Lainaaja on Friday, June 10, 2016

 

Lainaaja ja lainojen myynti

Me Lainaajalla emme ole toistaiseksi lähteneet mukaan lainojen myyntiin. Syynä on pitkälti pienempi tuotto-odotus. Kuitenkin asiaa seurataan aktiivisesti. Suomen Vertaislainayhdistys ry hakee ennakkopäätöstä yksityissijoittajien luottotappioiden vähennyskelpoisuuteen ja tämän selvityksen myötä uudelleen harkitaan toimintamallia. Tässä yhteydessä on todettava, että valmius lainojen myyntiin on jo tällä hetkellä olemassa ja tilanteen kehittymistä seurataan aktiivisesti.

 

 

 

5 Responses to “ Eräännytetyt lainat: Myyntiin vai perintään? ”

  1. NikeStrike sanoo:

    Korjatkaapa nyt jos olen väärässä, mutta miten minulle jäi mielikuva silloin kun käyttöehtoja muutettiin, että siinä nimenomaan sanottiin että erääntyneet lainat MYYDÄÄN perintään. Ja nimenomaan vielä sillä suht surkealla arvostustasolla (50-74% avoinna olevasta summasta riippuen). Näin myös luki käyttöehdoissa.
    Juuri tämän takia jäädytin voimakkaasti sijoittamistani muutamaa ishkoa poikkeusta lukuunottamatta.
    Onko nyt sitten kuitenkin niin, että näitä marraskuu2015 jälkeen myönnettyjä lainoja ei kukaan ostakaan niiden erääntyessä? Eikös se ollut ihan ehdoissa että valinnanvaraa ei sijoittajalle edes jäänyt.

  2. NikeStrike sanoo:

    Lähinnä sen takia kiinnostaa, että en koskaan ole puoltanut niillä ilmoitetuilla arvostustasoilla myymistä ja loka-marraskuussa sanottiin ettei sitä voi välttää. Se oli kuitenkin ilmoituksena ja ehtojen muutoksena sellainen joka varmasti vaikutti monen sijoitusstrategiaan, joten päivitys lienee paikallaan miten toimitaan jatkossa ja onko lainojen myynti nyt sitten todellakin täysin jäissä, vai joutuuko tässä pelkäämään sitä että yhtäkkiä lainoja on veks salkusta puolittuneella pääomalla..

  3. Lauri Pitkänen sanoo:

    Kiitos tarkentavista kysymyksistä!

    Käyttöehtoja päivitettiin marraskuussa ja tällä hetkellä käyttöehdot sallivat, että voimme niin päättäessämme myydä lainat. Emme kuitenkaan ole toistaiseksi myyyneet yhtään lainaa johtuen tuosta luottotappion muodostumisesta. Nykyisellään myymiseen ei olla menossa, mutta tarkastelemme tilannetta tappioihin liittyvän vähennysoikeuden suhteen.

    Lainojen myynti perustuu nimenomaan siihen, että ne myydään samaan aikaan kuin lainat erääntyvät. Näin ollen ei ole realistista, että mahdollisesti jo perintäkäsittelyssä olevat lainasi yks kaks olisi myyty. Myös siinä tapauksessa, että aloitamme lainojen myynnin niiden erääntyessä, tiedotamme asiasta asiakkaillemme erittäin laajasti.

  4. Masa sanoo:

    Kun maksut ovat myöhässä alkaa viivästyskorko juoksemaan, eikö? Kenelle tuo viivästyskorko karttuu? Saako sijoittaja sen, jos perintä tuottaa tulosta?

  5. Lauri Pitkänen sanoo:

    Kyllä, viivästyskorko tulee sijoittajalle, perinnän tuottaessa tulosta.

Leave a Reply