Sijoittajille tarjolla yhä parempia korkoja

Lainaajan sijoittajille tarjotaan yhä parempia korkoja. Julkaisimme jo aiemmin muutoksia koskien lainojen luokitusta, mutta nyt tarjoamme vielä yhden tähden lainoihin maksimikoroksi 28%. Näin pyrimme kannustamaan sijoittajia tarttumaan myös yhden tähden lainoihin.

Syynä muutokseen on havaintomme, että yhden lainat jäävät tällä hetkellä selkeästi muita lainoja useammin täyttymättä ja lainanhakijat ilman hakemaansa lainaa. Myös yhden tähden hakemukset ovat läpäisseet tarkan seulan ja erityisesti uuden luottoluokituksemme kautta meidän on mahdollista yhä paremmin arvioida riskejä hakijoiden kohdalla ja toisaalta sijoittajien tehdä päätöksiään lainanmyönnöstä. Vertaislainapalvelun kannalta ei ole ihanteellista hyväksyä hakemuksia, joiden rahoittuminen on epätodennäköistä, joten haluamme tarjota nyt lisää kannusteita näihin lainoihin sijoittamiseen.

 

 

Pisara

Flickr/gagneet pramar

 

Leave a Reply