Archive for the ‘Vertaislaina’ Category

Lainaaja mukana vertaislainayhdistyksessä

tiistai, maaliskuu 29th, 2016

Suomalaiset vertaislainayritykset Vertaislaina Oy, Fixura Ab Oy  ja Fellow Finance Oyj päättivät Helsingissä 22.3.2016 pitämässään kokouksessa perustaa Vertaislainayhdistys r.y:n. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää vertaislainaamisen käytäntöjä, lisätä tietoisuutta vertaislainaamisesta sekä edistää vertaislainaamisen ympärillä käytävää yhteiskunnallista keskustelua.

 

Vertaislaina-alan sääntely on valmisteilla

 

Perustajajäsenet olivat uuden yhdistyksen perustamiskokouksessa yksimielisiä siitä, että juuri nyt on oikea aika järjestäytyä siten, että alaa voidaan yhteisesti kehittää ja avata myös yhteinen kanava muun muassa dialogille viranomaisten ja julkisuuden suuntaan. Suomen johtava vertaislaina-asiantuntija Tuomas Talola valittiin vertaislainayhdistyksen hallitukseen. Talola kommentoi perustettua vertaislainayhdistystä ja sen tulevaa toimintaa Lainaajan Periscope-viikkokatsauksessa ja nosti esiin kannanottoja viranomaiskäytäntöihin ja ennakkopäätöstiedusteluja verottajalle liittyen tappioiden verovähennysoikeuteen ja ennakonperintää.

 

Talolan lisäksi vertaislainayhdistyksen hallituksessa on Vertaislaina Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Kananen, joka valittiin myös Vertaislainayhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi yhdistyksen ensimmäiseksi kahdeksi toimintavuodeksi. Hallitukseen valittiin myös edustajia kaikista muista perustajajäsenyhteisöistä ja yhdistys on avoin myös uusille mahdollisille alan toimijayhteisöille ja muille hallituksen hyväksymille alan mahdollisille intressiyhteisöille.

Maailmalta mallia: Vertaislainat kasvat Suomessa

perjantai, helmikuu 26th, 2016

Vertaislainat ovat olleet merkittävässä kasvussa viime vuodet ja esimerkiksi Lainaajan 2015 myönnettyjen lainojen euromäärä kasvoi 86%. Suomessa vuosittain myönnetyt vertaislainat ovat toistaiseksi kymmeniä miljoonia vuodessa, mutta kasvun jatkuessa voimakkaana tulevien vuosien summat nousevat entisestään. Nousun ennustetta tukee esimerkki maailmalta, jossa suurimpien vertaislainayhtiöiden kasvu on ollut vahvaa. Esimerkiksi 2015 Yhdysvaltalainen Lending club myönsi lainoja yli 8 miljardilla dollarilla ja kasvua oli 91% 2014 verrattuna euromääräisissä myönnetyissä lainoissa.

 

Alan vakiintumista kuvastaa myös globaalien vertaislainayhtiöiden listautumiset pörssiin. Yhdysvaltalaiset Lending Club ja OnDeck listautuivat ensimmäisinä vertaislainayhtiöin pörssiin vuoden 2014 lopussa ja niiden arvo on lähes tuplaantunut ensimmäisen pörssivuoden aikana. Vertaislaina yritykset ovat myös kärjessä useissa listauksissa potentiaalisimmista fintech yrityksistä (Financial Technology, finanssiteknologia).

 

Kuluttajien voimaantuminen suosion takana

Kuluttajien voimaantuminen on ollut näkyvissä majoitus- ja taksiliiketoiminnassa, kun Airbnb:n ja Überin kaltaiset palvelut ovat rantautuneet Suomeen. Samalla tavalla vertaislainat pyrkivät avaamaan lainaliiketoiminan pankeilta suoraan kuluttajille. Näin lainanantajille avautuu mahdollisuus hyvään tuottoon ja toisaalta lainanottajat saa alhaisemman koron. 

 

Vertaislainat siis mahdollistavat kuluttajien toiminnan lainanantajina ja ottajina yhteisten markkinapaikkojen kautta. Tällöin laina sopimukset muodostuvat suoraan yksityisten ihmisten välillä, eikä pankki ole osallisena järjestelyissä. Näin vertaislainat haastavat pankkeja lainanannon osalta.

Lainaajan lainamarkkinat käyvät kuumina

maanantai, helmikuu 15th, 2016

Kasvua alkuvuonna

Lainaajan vuosi 2016 on lähtenyt hyvin käyntiin. Lainahakemusten määrä nousi tammikuussa yli 20% joulukuun hakemusmäärään verrattuna. Samaan aikaan myös sijoittajat ovat löytäneet Lainaajan vertaislainat yhä paremmin. Näin ollen markkinat toimivat tällä hetkellä erittäin tehokkaasti.

 

Lainat täyttyvät nopeasti

Markkinan tehokkuus hyödyttää lainanhakijoita, kun laina on nopeasti käytettävissä. Lainaajan lainamarkkinoilla lainat täyttyvät nyt erittäin nopeasti. Tämä yhdistettynä tammikuussa tehtyyn hakemusprosessin uudistukseen, jossa laina siirretään hakijalle heti sen täytyttyä on johtanut siihen, että lainoja on voitu siirtää hakijoille jopa samana päivänä, kun hakemus on hyväksytty. Nyt on siis erinomainen aika hakea lainaa.

 

Kahden kuukauden lyhennysvapaa uusiin lainoihin

Myönnämme uusiin lainoihin kahden kuukauden lyhennysvapaan. Tämä antaa sopivaa joustoa lainanhakijoille ja nämä voivat sovittaa lainan yhä paremmin. Tarjous on voimassa 11.3. asti ja koskee vain uusia lainahakemuksia.

Asuntovelallisilla kissanpäivät

keskiviikko, tammikuu 27th, 2016

Talouselämä uutisoi oikeusministeriön asuntoluottotyöryhmän ehdotuksesta, jossa pankki ei voisi enää jatkossa asuntolainan sopimusehdoissa vaatia vähintään korkomarginaalia maksettavaksi tilanteessa, jossa viitekorko laskee alle nollan. Käytönnössä tämä ehdon tarkoittaisi, että vanhemmissa erittäin alhaisen marginaalin lainoissa pankki saattaisi jopa maksaa lainanottajalle!

aku

Siinä missä vanhat asuntovelalliset hyötyvät, uudet asuntolainojen hakijat kohtaavat nousevia marginaaleja. Samaan aikaan talletuskorot laskevat, sikäli kun se on vielä mahdollista. Tallettaja joutuukin kysymään, mistä saisi tuottoa näinä kovina aikoina?

Vertaislainoilla tuottoa talletuksille

Vertaislainaus on ratkaisu ainakin osittain korvaamaan talletukset. Vertaislainoissa voit sijoittaa rahasi suoraan lainoihin kierrättämättä niitä pankin kautta. Näin voit saada jopa 15% tuoton. Tutustu Lainaajan vertaislainoihin ja rekisteröidy sijoittajaksi!

Lainahakemusten umpeutuminen

torstai, tammikuu 21st, 2016

Olemme loppusyksystä lähtien testanneet osassa lainahakemuksia prosessia, jossa lainahakemus umpeutuu kun se on rahoitettu 100-prosenttisesti. Tämä kokeilu on lähtenyt liikkeelle lainanottajien pyynnöistä, suurimmalle osasta on ollut tärkeää saada laina siinä vaiheessa kun se on rahoitettu ilman odotusaikaa lisätarjouksista.

Useista hyvistä palautteista ja kokemuksista johtuen olemme tehneet johtopäätöksemme ja nyt tämä käytäntö tulee kaikkiin lainahakemuksiin. Prosessi menee seuraavasti:
1. Lainahakemukseen tulee tarjouksia, jotka nostavat rahoitusasteen 100 prosenttiin.
rahoitettu 100
2. Seuraavaksi hakemus menee tilaan, jossa tarjouksia voi tehdä vielä vähintään 30 minuutin ajan.

hakemus hyväksytty

3. Lainahakemus tulee hyväksytyksi ja siirretään hakijalle

Aiemmin hakemus oli voimassa alkuperäisen hakuajan loppuun saakka. Nopeasti täyttyviin hakemuksiin pääset parhaiten mukaan käyttämällä automaattista sijoitustyökaluamme, siinä tarjous tehdään tyypillisesti parhaalla mahdollisella hinnalla jolla pääsee lainaan mukaan.

Vertaislainoista saatujen tuottojen ilmoittaminen veroilmoituksella

tiistai, tammikuu 12th, 2016

Edellisen vuoden veroraportit ovat taas julkaistu ja ne ovat käytössä keväällä veroilmoitusta tehtäessä. Vertaislainoista saadut tuotot eivät toistaiseksi välity verottajalle automaattisesti. Näin ollen tiedot tulee täydentää verottajan toimittamaan esitäytettyyn veroilmoitukseen. Veroraportti on ladattavissa kirjauduttuasi sisään oman tilisi kohdasta raportit.

 

Oma tili > Raportit > Veroraportti

Veroraportti löytyy Omatili > Raportit osiosta

 

Vertaislainojen tuotot tulee lisätä veroilmoitukseen itse

Veroraportissa on erittely kuluneen vuoden tapahtumat. Ansaittu korkotulo ilmoitetaan esitäytetyssä veroilmoituksessa kohdassa 4.9 Muut pääomatulot. Yritys voi vähentää verotuksessaan luovutustappiot, mutta yksityishenkilöt eivät valitettavasti voi tehdä vähennystä. Voit lisäksi tehdä saaduista tuloista tarkennuksen kenttään 16 Lisätietoa: ”Kohdan 4.9 pääomatulot: Korkotuotot vertaislainasopimuksista” ja liittää veroraportin liitteeksi.

 

Veroilmoitus

Lisää vertaislainojen korko tuotot kohtaan 4.9 Muut Pääomatulot

 

 

 

Millainen sijoittaja, sellainen sijoitusstrategia

perjantai, joulukuu 11th, 2015

Sijoittaminen vertaislainoihin on tehty entistäkin helpommaksi: Sijoittajana voit valita nyt kolmesta eri sijoitusstrategiasta: Korkea tuotto, maltillinen tai varovainen sijoittaminen. Sijoitusstrategian valitseminen kannattaa ja lainasijoittaminen  tapahtuu tällöin kätevästi, kun sijoitettu summa hajautetaan automaattisesti valitsemasi strategian mukaisesti. Selkeää, helppoa ja miellyttävää, eikö vain?

Lainatilisijoitusten siirtäminen uuteen kolmevaihtoehtoiseen malliin on erittäin helppoa ja monet sijoittajista ovat jo siirtyneet korkean tuoton, maltilliseen tai varovaiseen sijoitusstrategiaan, joka on muun muassa hallittavuuden, omien sijoitustavoitteiden ja ajan säästämisen vuoksi loistava uusi vaihtoehto sijoittajille.

 

Millainen sijoittaja olet, sellaisen sijoitusstrategian voit valita:

  • Korkean tuoton sijoitusstrategialla sijoitukset tehdään kaikkiin lainanhakijoiden luokkiin, eli lainahakemuksile, jotka ovat kaikissa tähtiluokissa 1-5. Lainahakemusten tähtiluokitus perustuu pääasiassa lainanhakijan tuloihin, velanhoitomenoihin sekä aiempaan maksuhistoriaan. Lue lisää tähtiluokituksista täältä ja tutustu vireillä oleviin lainahakemuksiin täältä. Korkean tuoton strategialla tavoitellaan korkeinta mahdollista tuottoa lainasijoitukselle ja riski on hieman korkeampi kuin kahdessa seuraavassa strategiassa, keskeisenä tavoitteena on pitää pääoman sijoitusaste mahdollisimman korkealla ja korkealla korolla.
  • Maltillisella sijoitusstrategialla lainasijoitukset ohjataan lainanhakemuksiin, jotka ovat tähtiluokitukseltaan 2-5 tähteä, eli neljään ylimmäiseen lainahakemusten luokkaan. Lainasijoitusta ei anneta eteenpäin korkeimman riskin lainanhakijoille, jolloin riski sijoittamiselle on edellistä pienempi.
  • Varoivaisella sijoitusstrategialla lainasijoitus hajautetaan lainahakemuksiin, jotka ovat kolmessa korkeimmassa asiakasluokittelun luokassa eli hakijat ovat saaneet 3-5 tähteä. Tuottoa haetaan matalan riskin lainoilla, jolloin sijoittajan riski pienenee merkittävästi.

 

Sijoittajana sinun ei tarvitse siis enää miettiä lainanhakijoiden valintaa tai sopivinta valintaa automaattiseen sijoitukseen. Valitse vain sinulle sopivin vaihtoehto kolmesta eri strategiasta, me hoidamme loput. Mitä enemmän riskiä, sen suuremmat ovat myös tuotto-odotukset.  Suosittelemme lämpimästi sijoittamaan aiemmatkin lainasijoitukset tällä tavoin, mutta tietysti on yhä edelleen mahdollista valita itse lainanhakijoiden väliltä, kenelle rahaa lainataan. Kolmen sijoitusstrategian avulla pääset sijoittajana helposti eteenpäin kohti omia sijoitustavoitteitasi. Kirjaudu sisään, tutustu sijoitusstrategioihin ja valitse sinun tavoitteitasi tukevin vaihtoehto!

 

 

 

 

Muutoksia Lainaajan käyttöehtoihin

perjantai, marraskuu 20th, 2015

Olemme tehneet muutoksia Lainaajan käyttöehtoihin, joista merkittävimmät esittelemme nyt tässä. Uudet käyttöehdot kokonaisuudessaan löydät sivuiltamme, korvattavat käyttöehdot löytyvät täältä.

Olemme tehneet useita tarkennuksia käyttöehtoihin, mutta tärkeimmät muutokset koskevat lainasijoittajien osalta saatavien myyntiä perintään. Keskeinen muutos: 27.11. lähtien uudet myönnetyt lainat tulemme myymään perintäyhtiölle. Tiedotamme myöhemmin tarkemmin sijoittajillemme miten tämä toimii ja vaikuttaa heidän sijoituksiinsa.

Lihavoituna merkittävimmät muutokset:

Kohta 9

Mikäli Lainanottajan tämän sopimuksen mukainen suoritus viivästyy, Lainaaja on oikeutettu perimään näiden lainaehtojen mukaiset kulut ja viivästyskoron tai vaihtoehtoisesti myymään saatavan kolmannelle taholle perittäväksi. Viivästyskorko tai saatavan myynnistä saatu vastike hyvitetään Sijoittajille. Ajankohtainen palveluhinnasto löytyy osoitteesta www.lainaaja.fi.

Kohta 10.3

Mikäli lainasaatava menee perintään, Lainaaja veloittaa viranomaiskulut ulosoton kautta tulevista maksuista ennen Sijoittajan osuutta. Mikäli lainasaatava myydään kolmannelle taholle perittäväksi, Lainaaja perii tästä toimenpidemaksun luvussa 9 vahvistetun hinnaston mukaisesti.

Kohta 10.4

Mikäli saatava on myyty perittäväksi, kohdennetaan myynnistä saatu vastike vastaavasti tämän kohdan 10.4 mukaisessa järjestyksessä.

Kohta 13

Erääntyneestä saatavasta peritään viivästyskorko, joka on vähintään seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko. Jos kuitenkin näin määritelty viivästyskorko olisi alempi kuin velalle eräpäivää edeltäneeltä ajalta maksettava korko, viivästyskorkoa on maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää, kuitenkin enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt, minkä jälkeen viivästyskorko määräytyy Korkolain 4 §:n mukaan. Lainaajalla on oikeus siirtää erääntynyt, maksamaton saatava perintätoimeksiantona kolmannelle osapuolelle tai myydä saatava perittäväksi.

Lainaaja käyttää Suomessa rekisteröityneitä, toimiluvan saaneita yhtiöitä maksujen perimisessä. Lainaajalla on oikeus välittää erääntyneen velan tai myytävän saatavan ja velallisen tiedot tällaiselle taholle, joka on sitoutunut noudattamaan toimissaan hyvää perintätapaa.

Mahdolliset perinnästä tulevat viranomaiskulut Lainaaja maksaa Sijoittajien puolesta ja veloittaa ne myöhemmin takaisin Lainanottajalta mahdollisesti saatavista varoista ennen Sijoittajille tilittämistä.

Perinnän kautta saadut varat kohdistetaan Lainaajan Käyttöehtojen mukaisten maksujen sekä muistutus- ja perintäkulujen jälkeen kunkin saatavan viivästyskorolle, lainakorolle, asiakkaan muistutus- ja perintäkuluille ja viimeksi pääomalle. Mikäli lainasaatava myydään perittäväksi, kauppahinta on lainan lopullinen suoritus, joka kohdistuu Lainaajan Käyttöehtojen mukaisten maksujen sekä muistutus- ja perintäkulujen jälkeen lainan pääomaan ja korkoihin.

Muutos ei vaikuta ennen 27.11. myönnettyihin lainoihin. Mikäli et hyväksy muutoksia käyttöehdoissa, sinulla on oikeus lopettaa Lainaajan käyttäminen.

Automaattisen sijoittamisen profiilit

maanantai, marraskuu 9th, 2015

Lainaaja tuo nyt tarjolle entistä tehokkaammat työkalut lainoihin sijoittamiseen: sijoitusprofiilit.

sijoitusprofiilit

Enää sinun ei tarvitse miettiä sopivinta valintaa automaattiseen sijoittamiseen, vaan voit valita suoraan sopivimman profiilin. Sijoitusvaihtoehtoina on nyt tarjolla:

  • Korkean tuoton sijoittamisessa haetaan rahalle korkeinta korkoa ja korkeaa sijoitusastetta.
  • Maltillisessa tarjotaan neljään ylimpään luokkaan painottaen parhaan luokituksen lainoja markkinoiden keskimääräisellä korolla.
  • Varovainen sijoittaa kolmeen ylimpään luokkaan ja pyrkii pääsemään parhaisiin lainoihin tarjoamalla kilpailukykyistä korkoa. Pääoman sijoitusnopeus hitaampaa kun kahdessa muussa profiilissa.

Jos et ole vielä kokeillut automaattista sijoittamista, nyt siihen on erinomaisen vaivaton tilaisuus!

Korot eivät koskaan ole olleet näin alhaalla

tiistai, syyskuu 29th, 2015

Elämme omituisia aikoja, korkotaso ei luultavasti ole koskaan historiassa ollut näin alhaalla. Business Insider on tehnyt jutun Bank of Englandin pääekonomistin Andy Haldanen puheen (pdf) perusteella jutun joka otsikoitu osuvasti ”The 5,000-year history of interest rates shows just how historically low US rates are right now” Vaikka otsikossa viitataan Yhdysvaltoihin, sama pätee myös Suomeen ja Eurooppaan.

Korkoja 5000 vuoden ajalta

Korkotasoja 5000 vuoden ajalta

Velalliselle nämä ovat eittämättä hyviä aikoja. Sijoittajalle hieman haastavampia, koska korkosijoitukset eivät tuota juuri mitään, jolloin sijoituksia pitää siirtää esimerkiksi osakkeisiin tai kiinteistöihin. Tämä taasen heikentää niiden hinta/tuotto-suhdetta. Tai sitten, ehkäpä vaihtoehtona voisi olla vertaislainasijoittaminen, tuottoa markkinoista riippumatta.