Lisää maksuaikaa viiden tähden lainanhakijoille

marraskuu 4th, 2016

Lainaajan vertaislainojen kuukausierät ovat olleet aina matalia. Lokakuussa nostimme lainasummia viiden ja neljän tähden lainaluokissa. Jotta jatkossakin kuukausierämme pysyvät sopivina päätimme nostaa maksuaikaa viiden tähden lainaluokassa. Näin kuukausierät pysyvät sopivina myös suurempien lainojen kohdalla. Nyt markkinoilla on siis tarjolla 48 kuukauden maksuaika viiden tähden lainanhakijoille.

 

Uskomme, että maksuajan nousu palvelee hyvin lainanhakijoita. Pyrimme jatkossakin kehittämään palveluamme mahdollisimman hyvin sekä lainanhakijoita että sijoittajia palvelevaksi.

 

watches-1204696_640

Sijoittajille tarjolla yhä parempia korkoja

lokakuu 18th, 2016

Lainaajan sijoittajille tarjotaan yhä parempia korkoja. Julkaisimme jo aiemmin muutoksia koskien lainojen luokitusta, mutta nyt tarjoamme vielä yhden tähden lainoihin maksimikoroksi 28%. Näin pyrimme kannustamaan sijoittajia tarttumaan myös yhden tähden lainoihin.

Syynä muutokseen on havaintomme, että yhden lainat jäävät tällä hetkellä selkeästi muita lainoja useammin täyttymättä ja lainanhakijat ilman hakemaansa lainaa. Myös yhden tähden hakemukset ovat läpäisseet tarkan seulan ja erityisesti uuden luottoluokituksemme kautta meidän on mahdollista yhä paremmin arvioida riskejä hakijoiden kohdalla ja toisaalta sijoittajien tehdä päätöksiään lainanmyönnöstä. Vertaislainapalvelun kannalta ei ole ihanteellista hyväksyä hakemuksia, joiden rahoittuminen on epätodennäköistä, joten haluamme tarjota nyt lisää kannusteita näihin lainoihin sijoittamiseen.

 

 

Pisara

Flickr/gagneet pramar

Lainojen luokitukset lainaajassa

lokakuu 14th, 2016

Tiivistelmä: analysoimme kannastamme koneoppimisen avulla asiakkaiten maksuhäiriöriskiä. Tuloksena malli, jossa jokaiselle annetaan pisteytys välillä 0-1000. Näitä pisteitä ja maksuhistoriaa käytetään uuden luottoluokituksen perustana.

Lainaajan syksyn merkittävimmässä uudistuksessa olemme muokanneet asiakkaiden maksukyvyn arviointia laajan tilastollisen analyysin pohjalta. Uusien asiakkaiden luokituksen pohjalla olevaa pisteytystä ja asiakkaiden siirtymää luokkien välillä perustuen maksuhistoriaan uudistettiin.

Mitä tehtiin

Olemme Lainaajassa aiemminkin tehneet tilastollista analyysia, tällä kertaa kuitenkin aiempaa perusteellisemmin ja paremmalla datalla varustettuna. Lähdimme rakentamaan mallia jonka avulla voisimme tunnistaa lainanhakijoista huonot maksajat. Huonoina maksajina pidetään sellaisia joiden laina on ollut maksamatta 60 päivää ja/tai heille on tullut maksuhäiriömerkintä. Analyysia varten kerättiin kaikki oma sekä julkinen tieto hakijoista ja syötettiin nämä erilaiset muuttujajoukot tietokoneen analysoitavaksi. Kun algoritmi itsenäisesti etsii ennustettavia merkkejä ja muuttujia datasta, puhutaan machine learningista. Malliin syötettiin satoja eri muuttujia ja satojatuhansia datapisteitä.

scoring

Uudet lainanhakijat

Uudet lainanhakijat pisteytetään heidän tekemänsä hakemuksen mukaan. Hakemukset saavat pisteitä 0-1000 pisteen välillä. Pisteisiin vaikuttavat muun muassa hakijoiden tulot, menot, muut lainat, asumiskulut ja muut vastaavat tekijät. Yhteensä huomioitavia tekijöitä on yli 50. Pisteiden pohjalta hakijat voivat sijoittua yhden, kahden tai kolmen tähden luokkiin. Neljän tai viiden tähden luokitus edellyttää positiivista maksuhistoriaa. Seuraavassa taulukossa on esitetty, miten uudet hakemukset sijoittuvat eri ryhmiin. Huomaa, että pisterajat ovat ohjeellisia, niitä muutetaan tarpeen vaatiessa.

 

Yhteensä pisteitä Lainalimiitti
*** -luokitus 700-1000 pistettä 2500€
** -luokitus 600-699 pistettä 2500€
* -luokitus 550-599 pistettä 2500€
Hylkäys 0-549 pistettä

 

Jotta hakemus hyväksytään sen tulee kerätä noin 550 pistettä. Hyväksyttävien hakemusten näillä rajauksilla määrä on noin 20-25% kaikista hakemuksista.

Lainalimiitin muutokset

Lainan saantia hyvin maksaneille asiakkaille on myös nostettu. Uusien asiakkaiden kohdalla maksimi lainasumma on 2500€, mutta neljän tähden luokitusten limiittiä on nostettu 4000€ ja viiden tähden luokitusten limiittiä on nostettu 6000€. Rajojen nostolla Lainaaja pyrkii palvelemaan hyvää maksuhistoriaa osoittaneita asiakkaitaan yhä paremmin ja joustavammin.

Lainaluokkien muutokset

Hyvä maksuhistoria Lainaajassa nostaa luokituksia ja epävarmuus maksujen suorittamisessa puolestaan laskee luokituksia. Luokitus on Lainaajassa tärkeä sillä sen pohjalta määräytyvät uusien lainojen korot ja limiitti, kuinka paljon lainaa voidaan myöntää. Ehdot neljän ja viiden tähden luokituksille pitävät sisällään positiivista maksuhistoriaa Lainaajaan. Luokitusrajat ovat ohjeellisia, niitä voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa.

 

 Luokitus Ehdot luokalle Lainalimiitti
***** Lainat joihin on maksettu 4-6 maksua ajallaan  6000€
**** Lainat joihin on maksettu 2-4 maksua ajallaan. 4000€
*** 700-1000 luottopistettä 2500€
** 600-699 luottopistettä 2500€
* 550-599 luottopistettä 2500€

 

Kaikissa lainoissa on ehtona yli 1200€/kk nettotulot

Haasteita lisälainan saannissa?

Limiittien nostosta on ilmoitettu asiakkaita ja kerrottu, että heillä on mahdollista saada enemmän lainaa. Jokaisen lainahakemuksen edellytyksenä on kuitenkin minimipisterajan ylitys. Näin ollen Lainaajassa on ilmennyt myös tilanteita, joissa lainanhakijalle, jonka limiitissä on ollut tilaa ei valitettavasti ole myönnetty lisää lainaa. Tähän helposti vaikuttava syy on se, että asiakas on ensimmäisen ja lisälainan välissä hakenut myös muita lainoja ja pisteytys on laskenut alle minimin. Uusien lainojen kuukausierät nostavat hakijan kuukausittaisia menoja, joten saatetaan tulla tilanteeseen, jossa maksuhistorian ja limiitin puolesta hakija voisi hakea lisälainaa Lainaajasta, mutta hakemuksen pisteet eivät ylitä minimirajaa.

Uudistuksia lainaluokissa ja myönnettävissä lainoissa

lokakuu 5th, 2016

Lainaajassa olemme kesän aikana parantaneet lainanhakijoiden luokittelua. Nyt lokakuun aikana uudistuksia päästään viemään käytäntöön. Uudistuksia on tulossa sekä luokitteluperusteisiin että luokille myönnettäviin lainamääriin. Osa uudistuksista on ehditty jo toteuttaa ja osa tulee voimaan tässä syksyn aikana. Pyrimme kertomaan muutoksista aina niiden astuessa voimaan sekä täällä blogissa että tiedottamalla sähköpostitse.

 

 

Mitä on jo muuttunut?

Toistaiseksi muutokset ovat koskeneet neljän ja viiden tähden lainaluokkia. Näissä luokissa on haettavan lainasumman ylärajoja nostettu seuraavasti: viiden tähden luokituksen saaneet hakijat voivat hakea lainaa yhteensä aina 6000€ asti ja neljän tähden luokituksen saaneet hakijat yhteensä aina 4000€ asti. Luokissa 1-3 myönnettävä lainasumma on edelleen 2500€. Myönnettävien lainasummien noston lisäksi osa asiakkaista on nostettu parempaan tähtiluokkaan perustuen hyvään maksuhistoriaan.

 

Mitä tulee muuttumaan?

Edessä on vielä tarkennuksia siihen, millä perusteella lainanhakijat sijoittuvat mihinkin lainaluokkaan. Nyt osittaisesti toteutettuja siirtoja tullaan vielä jatkamaan lähiviikkoina. Samoin tulemme uudistamaan yksittäisen hakemuksen sivulla (kaikki avoimet hakemukset näät tästä) olevat selitteet eri ryhmille. Näistä kaikista tulevista ilmoituksista tullaan ilmoittamaan jatkossa kaikille asiakkaille.

 

Muutoksien tausta

Muutoksien taustalla on tekemämme analyysi lainanhakijoiden maksuhistoriasta ja henkilöiden muista tiedoista. Luokkia on siis pyritty kehittämään tilastollisen analyysin pohjalta. Jatkamme luokkien kehittämistä jatkuvasti.

 

Tärkeää: saadut korkotuotot ja veroilmoitus

syyskuu 23rd, 2016

Olemme pyynnöstä ilmoittaneet suoraan verottajalle saaduista korkotuloista vuodelta 2015 ja tulemme jatkossa ilmoittamaan korkotuotot automaattisesti verottajalle vuosi-ilmoituksena.

vero

Tärkeää: jos olet täydentänyt vuoden 2015 esitäytettyä veroilmoitustasi saaduilla korkotuotoilla, tarkista ettei korjatussa veroilmoituksessa korot näy tuplana. Mikäli korkotuotot näkyvät tuplana, ota yhteyttä verottajaan ja pyydä oikaisua.

Vertailu kannattaa vertaislainoissakin

syyskuu 9th, 2016

Lainojen vertailu on tärkeää niin lainanhakijoille kuin sijoittajille. Lähiaikoina on uutisoitu mediassa, miten tililuottoja hyödyntäen yksityiset kulutusluottoyritykset kiertävät kuluttajansuojan korkorajoitteita kulutusluottoja myönnettäessä. Toisaalta sijoittajien korkovaihtoehdot vertaislainoissa vaihtelevat palveluntarjoaja kohtaisesti.

 

Lainanhakijan kannattaa vertailla todellista vuosikorkoa

Lainanhakijan kannattaa seurata todellisia vuosikorkoja tehdessään lainahakemusta. Myöntämällä yli 2000€ tililuoton kulutusluoton tarjoaja kiertää kuluttajansuojan määräämät korkorajoitteet ja korot voivat nousta lainanhakijoille merkittävästi vertaislainoja korkeammiksi. Kauppalehti uutisoi kulutusluottoyritysten tekevän kovaa tulosta tililuotoilla. Näissä todelliset vuosikorot saattavat nousta satoihin prosentteihin, kun kuluttajasuojan määrittämä raja alle 2000€ luotoille todellinen vuosikorko saa olla enintään viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Lainaajan vertaislainat ovat aina kuluttajansuojan mukaisia ja niihin voi tutustua tarkemmin Lainaajan sivuilla.

 

Sijoittajan kannattaa vertailla korkoja

Sijoittajan pohtiessa vertaislainasijoitusta tulee pohtia, mitä korkoa sijoitukselleen on saatavissa. Vertaislainamarkkinoilla nimelliskorko vaihtelee tyypillisesti pohjautuen lainanhakijalle annettuun luokitukseen. Nämä luokitukset eivät ole palveluntarjoajien välillä yhdenmukaisia, mutta palvelukohtaisesti sijoittaja voi verrata, maksimissaan saamaansa nimelliskorkoa. Lainaajan korkotaso on pysynyt erinomaisena ja markkinoiden kautta on mahdollista sijoittaa suomalaisten ottamiin kulutusluottoihin jopa 24% nimelliskorolla. Tämän lisäksi kannattaa seurata, miten korkotaso on kehittynyt. Jos nimelliskorot ovat laskussa, se tarkoittaa tuottojen laskua uudelleen sijoituksissa. Vertailukohtana voi käyttää esimerkiksi sijoittamisista osinkoaan kasvattaviin tai laskeviin yrityksiin. Lainaajan korkotaso kestää vertailun muihin palveluntarjoajiin erinomaisesti sillä korkotaso on pysynyt hyvänä jo pidemmän aikaa. Pelkkä nimelliskoron seuraaminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta sillä sijoituksen tuottoa syövät mahdolliset luottotappiot, jotka eivät toistaiseksi ole vähennyskelpoisia yksityissijoittajille. Myös luottotappioiden käsittelytavat eroavat yrityskohtaisesti.

 

vertailee-omenia

Vertailu kannattaa vertaislainoissakin

Joukkorahoituslaki astui voimaan syyskuussa

syyskuu 1st, 2016

Uusi joukkorahoituslaki astui voimaan tänään. Laki parantaa joukkorahoitushankkeiden säätelyä ja parantaa yritysten mahdollisuuksia rahoittaa kasvuaan. Laki pääsääntöisesti koskettaa ”laina- ja sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen hankkimisesta, tarjoamisesta ja ammattimaisesta välittämisestä elinkeinotoiminnan rahoittamiseksi.” Näin ollen yksityishenkilöille suunnatut vertaislainat ja muut kulutusluotot eivät ole lain piirissä ja ”lain säännöksiä ei sovelleta sellaiseen lainamuotoiseen joukkorahoitukseen, jossa velallisena on kuluttaja.”

 

Lain myötä joukkorahoitustoimintaa harrastavat yritykset siirtyvät Finanssivalvonnan ylläpitämään joukkorahoitusrekisteriin. Lainaaja kuuluu tällä hetkellä luotonantorekisteriin, mutta tulevaisuudessa pohditaan myös vertaislainarekisteriin liittymisen tarpeellisuutta. Käytännössä siis Lainaajan toimintaan ja sijoittamiseen Lainaajan kautta ei tule muutoksia uuden joukkorahoituslain myötä.

Syksyn vertasilainasijoitusnäkymät

elokuu 12th, 2016

Lainaajan vuosi 2016 on sujunut kasvun merkeissä. Kasvua on ollut näkyvissä erityisesti hakemusten sekä myönnettyjen lainojen määrissä. Tässä artikkelissa arvioidaan kasvun tuomia sijoitusmahdollisuuksia nyt alkavan syksyn aikana.

 

Hakemusten määrä kasvussa

Moninkertaistunut hakemusmäärä on johtanut tilanteisiin, joissa Lainaajan kautta sijoitettavat varat eivät ole olleet tasapainossa lainatarjonnan kanssa. Markkinoilla on ollut ajoittain tarjolla enemmän lainoja kuin sijoitusvaroja on riittänyt. Käytänössä tämä on pitänyt korot erittäin houkuttelevina sijoittajille. Lainaajan markkinoilta on esimerkiksi ollut saatavilla 24% korolla 3 tähden luokituksen lainoja. Tämä korkotaso on 3 %-yksikköä parempi kuin yleisesti markkinoilla.

 

Verrataan 2016 12.8. mennessä hyväksyttyjä lainahakemuksia:

Hyväksyttyjä hakemuksia yhteensä 5 695 900,00 € edestä
ja myönnettyjä lainoja yhteensä 2 989 550,00 € edestä.

 

Huomataan, että markkinoiden kautta hyödyntämätöntä sijoituspotentiaalia oli yhteensä 2 706 350,00€ edestä. Jos toiminta jatkuu samanlaisena, on syksynkin aikana tarjolla hyviä sijoitusmahdollisuuksia houkuttelevalla korolla.

 

Tarjonnassa vaihtelua

Toinen markkinaa hyvin kuvaava termi on epätasaisuus. Noin 2,7 miljoonan euron vapaan sijoituspotentiaalin lisäksi markkinoilla on muutamaan otteeseen ollut tilanteita, joissa lainat menevät kuumille kiville ja tuntuu, ettei sijoituksia pääse tekemään ollenkaan. Paras tapa päästä kiinni sijoituksiin tilanteissa, jolloin lainat täyttyvät nopeasti, on käyttää automaattista sijoitusta. Tällöin automaatti tekee sijoitukset puolestasi aina, kun antamiesi ehtojen mukainen laina on tarjolla markkinoilla.

 

Tiivistyksenä syksyn sijoitusmahdollisuuksista voisi todeta, että jos toiminta jatkuu samansuuntaisena niin houkuttelevia korkoja on tarjolla sijoittajille. Niihin kiinni pääsemiseksi ehdottomasti parhain tapa on käyttää automaattista sijoitusta.

Toinen kvartaali kertoo Lainaajan vauhdikkaasta kasvusta!

heinäkuu 6th, 2016

Lainaajan toinen kvartaali sujui erinomaisessa tunnelmassa, kuten koko vuoden alkukin. Myönnettyjen lainojen ja tehtyjen sijoitusten määrä on yli kymmenkertaistunut vuoden 2015 vastaaviin lukuihin nähden.  Kasvuluvut ovat tarkalleen 1276% myönnettyjen lainojen ja 1314% tehtyjen sijoitusten osalta. Samaan aikaan korko lainoille on pysynyt erinomaisena 23,68%.

 

Lainaajan Q2 pähkinänkuoressa:

 

(4-6/2015) 4-6/2016 Muutos
Lainahakemuksia (2 570 800,00€) 13 153 100,00€ 410,64%
Hyväksyttyjä lainahakemuksia (774 800,00€) 3 074 700,00€ 296,84%
Rahoitettuja lainoja (111 900,00€) 1 539 600,00€ 1 275,87%
Lainojen keskikorko (24,37%) 23,68% -2,83%
Sijoitukset Lainaajaan (91 768,161) 1 297 256,26€ 1 313,62%

 

Vuoden 2016 toisen kvartaalin lopussa Lainaajalla on yhteensä 1 781 sijoittajaa ja lainanhakijoita on kaikenkaikkiaan ollut 14 666.

 

Lainaaja uudistaa toimintaansa jatkuvasti

Tuomme uudistuksia jatkuvasti markkinoille. Uudistimme automaattisen sijoituksen toimintaa nyt loppu keväästä ja nyt sijoittajat pääsevät yhä paremmin käsiksi nopeasti täyttyviin lainoihin. Lisäsimme myös uusitun automaattisen sijoituksen ohjeet pop-upina palveluun kirjauduttaessa, tämän lisäksi voit tarkastella ohjeita sivustomme sijoita osion kohdassa automaattinen sijoitus.

 

Erääntyneiden lainojen myynnistä on käyty keskustelua

Lainaajan blogissa julkaistaan mielenkiintoisia näkemyksiä vertaislainoihin ja henkilökohtaiseen talouden pitoon liittyen. Vuoden 2016 toisen neljänneksen aikana on ollut hieman keskustelua siitä, mitä tehdään lainoille, kun erääntyvät. Vaihtoehtoja on odottaa tuloja perinnästä tietämättä tarkkaa aikaa, milloin saatavat tuloutuvat ja tuloutuvatko ollenkaan, tai myydä lainat perintäyhtiölle. Tällä hetkellä Lainaaja on verotuksellisista syistä mukana perintäjärjestelyissä sillä lainojen myynti johtaisi aina nopeaan luottotappioon, joka ei nykyisellään ole vähennyskelpoinen yksityisisjoittajalle. Seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä ja mahdollisia ennakkopäätöksiä.

Brexit heiluttaa markkinoita

heinäkuu 1st, 2016

Iso-Britannian kansanäänestyksen tulos Euroopan Unionista eroamiselle, eli tuttavallisesti brexit, sai pörssit luisumaan laajalla rintamalla. Kauppalehti uutisoi tiistain pääkirjoituksessaan ”Pörssin alamäkeä ei voi estää”, että tulosten julkistamisen jälkeen on pörsseissä ollut merkittävin lasku seitsemään vuoteen. Erilaisia ennusteita kurssien kehityksestä on esillä siellä sun täällä, mutta jokatapauksessa niitä yhdistää se, että markkinat tuntuvat heilahtelevan yhä enemmän.

 

Markkinoiden heilahdellessa ovat riskit kasvaneet. Osakemarkkinoiden mahdollisuuksien tunnistamisen lisäksi kiinnostavat sijoituskohteet, jotka eivät reagoi osakemarkkinoiden shokkeihin. Kiinteäkorkoisilla korkotuotteilla voi tasapainottaa omaa sijotussalkkuaan, mutta nykyisillä alhaisten korkojen markkinoilla ei ole tarjolla erinomaisia korkoja perinteisistä korkotuotteista. Lainaajan vertaislainat pärjäävätkin nykyisessä tilanteessa hyvin kilpailussa perinteisiä korkotuotteita vastaan.

 

Lainaajan tilastot 1-6.2016

 

Vertaislainat ovat poikkeuksellisen korkeakorkoisia korkotuotteita ja tässä markkinatilanteessa erittäin houkuttelevassa asemassa. Vuoden alusta korko vertaislainasijoitukselle Lainaajassa on ollut keskinmäärin 22,50%. Vertaislainojen toinen hyvä puoli nykytilanteessa on, etteivät ne ole riippuvaisia markkinoiden kehityksestä, sillä kulutusluottojen kysyntä on ollut tasaista markkinoiden kehityksestä riippumatta. Katso lisää tilastotietoa Lainaajasta ja harkitse, olisiko vertaislaina sopiva tapa sinulle tasapainottaa sijoitussalkkuasi.