Archive for the ‘Tiedotukset’ Category

Tunnistautumismenetelmän muutos

maanantai, tammikuu 22nd, 2018

 

Finanssivalvonta julkaisi 10.1. kannanoton PSD2-siirtymisajan tilanteesta. Erityisen merkittävää kannanotossa on Finanssivalvonnan kanta, että Suomessa ei voi käyttää asiakasrajapintaa screen scraping -menetelmällä uusien maksupalvelujen tarjoamisessa, ellei jäljempänä Fivan näkemyksessä mainittuja ehtoja pysty täyttämään. Meille tämä tarkoittaa Instantor-palvelua ja sen kautta tehtyä hakijan taloudellisen tilanteen analyysia.

 

Yhdessä pankkimme kanssa käytyjen keskustelujen perusteella olemme luopuneet Instantorin käytöstä viikonlopun aikana ja ottaneet käyttöön normaalin pankkitunnistautumisen. Hakijoiden tulee jatkossa liittää aina tulotodistus lainahakemukseen mukaan sekä tarvittaessa muita liitteitä. Olemme kehittäneet myös pikaisesti uuden credit scoring -mallin, joka pystyy ennustamaan maksuvaikeuksia edellisen mallin tasoisesti kiristäen samalla myöntörajoja.

 

Toinen, hyvä uutinen – Korkein hallinto-oikeus on hyväksynyt vertaislainojen luottotappioiden vähentämisoikeuden! Päätös on nähtävissä täältä. Tiedotamme myöhemmin tarkemmin, miten tämä vaikuttaa sijoittajiin.

Käyttökatkos 8.9. klo 12-16

perjantai, syyskuu 8th, 2017

Teemme serverin huoltotöitä ja Vertaislaina Oy:n Lainaaja ja Luotottaja palvelut eivät ole käytössä 8.9. klo 12-16 välisenä aikana. Olethan ensisijaisesti yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostitse vastaamme viesteihin mahdollisimman pian.

Kasvu kiihtynyt toisen kvartaalin aikana

torstai, heinäkuu 6th, 2017

Vertaislaina Oy:n vuosi 2017 on sujunut kiihtyvän kasvun merkeissä. Erityisesti toisella neljänneksellä rahoitettujen lainojen määrä on ollut nousussa ollen yhteensä 1 708 535€. Kasvua ensimmäiseen neljännekseen nähden on 44% ja edellisvuoteen 10%.

 

 

Vertaislaina Oy:n kasvua on tukenut Luotottaja.fi sivuston avaaminen Lainaaja.fi:n lisäksi. Tällä hetkellä voimme siis myöntää lainoja kahden eri sivuston kautta. Tämä auttaa tasapainottamaan tilanteita, jolloin yksityissijoittajien rahaa on Lainaajan markkinoilla vähemmän, mutta lainahakemuksia olisi tarjolla.

 

Luotottajan luvut mukana Vertaislainan Q2 raportoinnissa

Aikaisemmin julkaistujen lukujen yhteydessä olemme puhuneet Lainaajan luvuista. Jatkossa raportoimme kuitenkin Vertaislaina Oy:n lukuja kokonaisuutena käsittäen Lainaajan ja Luotottajan kautta myönnetyt lainat.

 

Tulos 4-6/2017 Muutos (1-3/2017) Muutos (4-6/2016)
Lainahakemuksia 26 062 300€   37% (19 078 200€) 164% (9 884 800€)
Rahoitettuja lainoja 1 708 535€  44% (1 189 079€) 11% (1 539 600€)
Lainojen keskikorko 23,46%  0,4% (23,59%) -1% (23,68%)
Uudet sijoitukset 1 078 977€  169% (400 707€) -17(1 297 256€)

 

Kokonaisuudessaan toinen kvartaali oli erinomainen. Rahoitimme lainoja yhteensä 1,7 miljoonalla eurolla, mikä oli n. 11% enemmän kuin edellisvuoden toisella kvartaalilla ja yli 44% enemmän kuin vuoden 2017 ensimmäisellä kvartaalilla. Uutta rahaa sijoituksina tuli merkittävästi enemmän kuin 2017 ensimmäisellä neljänneksellä, mutta hieman vähemmän kuin edellisvuoden toisessa kvartaalissa. Lainahakemusten määrä on kasvanut eniten ollen yhteensä 26 062 300€. Näin ollen rahoitetuksi tuli vain noin 4% haetuista lainoista.

 

Uudistuksia sijoittajien tuntemiseen

Luottotaja.fi palvelun avaamisen lisäksi uudistimme sijoittajien tunnistamista Lainaajassa. Lainaajan sijoittaja-asiakkaat ovat huhtikuusta alkaen tehneet pankkitunnistautumisen henkilöllisyyden ja tilinumeron varmistamiseksi. Tämän lisäksi tiedustelemme sijoituskokemusta ja tavoitteita sijoittaja-asiakkailtamme. Uudistuksesta on tiedotettu sähköpostitse ja aiemmin myös blogissa.

Tarkennus käyttöehtoihin liittyen lainan perumiseen

keskiviikko, kesäkuu 21st, 2017

Tarkensimme Lainaajan käyttöehtoja lainan peruuttamiseen liittyen.  Lainaajan käyttöehtojen kohtaan 7.2 lisättiin teksti ”Peruutusoikeus koskee vain luottolimiitin ensimmäistä osanostoa” ja kohtaan 15 korjasimme tiedottamiseen liittyen siten, että muutoksista ilmoitetaan sivustolla tai sähköpostilla.

 

Muutokset eivät vaikuta käytännössä toimintaan mitenkään, sillä näin on Lainaajassa toimittu tähänkin asti. Muutoksissa vain tarkennettiin sanamuotoa.

 

Vastaavat muutokset lisättiin myös Vertaislaina Oy:n luotottaja.fi sivuston käyttöehtoihin.

 

Mukavaa juhannusta kaikille blogin lukijoille.

Lainaajan vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti

perjantai, huhtikuu 28th, 2017

Lainaajan vuosi 2017 on lähtenyt hyvin käyntiin ja julkaisemme nyt lukuja ensimmäiseltä neljännekseltä. Lainahakemuksia tuli euromääräisesti lähes kolminkertainen määrä edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen nähden ja myönnettyjen lainojen määrä kasvoi 17,76% edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen nähden. Lainojen keskikorot ovat samaan aikaan pysyneet hyvällä tasolla reilussa 23%.

 

 

Huomattavin ero edellisvuoden tilastoihin on uusien siirrettyjen sijoitusten määrä, joka ei yltänyt edellisvuoden tasolla. Samaan aikaan on kuitenkin hyvä huomioida, että aiemmat siirrot vaikuttavat edelleen Lainaajan markkinoilla uudelleensijoituksina ja markkinat ovat tällä hetkellä suuremmat kuin koskaan aiemmin.

 

Lainaajan Q1 lukuina:

 

(1-3/2016) 1-3/2017 Muutos
Lainahakemuksia (5 099 300,00€) 19 935 800,00€ 290,95%
Rahoitettuja lainoja (846 250,00€) 996 600,00€ 17,76%
Lainojen keskikorko (23,24%) 23,18% -0,35%
Sijoitukset Lainaajaan (607 050,49€) 178 706,59€ -70,56%

 

Vuoden 2017 ensimmäisen kvartaalin lopussa Lainaajalla on yhteensä 2020 sijoittajaa ja lainanhakijoita on kaikenkaikkiaan ollut 22 902.

 

Alkuvuosi on tuonut mukanaan näkyviä uudistuksia

Tuomme uudistuksia jatkuvasti Lainaajan palveluun. Vuoden alun näkyvin muutos on varmaankin Lainaajan uusittu visuaalinen ilme. Sivuston ulkoasua päivitettiin tähän päivään ja tällä hetkellä suunnittelemme parannuksia sijoittajien oman tilin käytettävyyteen. Sivusto on nyt käytössä myös englanniksi ja voimme palvella yhä kasvavaa joukkoa käyttäjiä yhä paremmin.

Sijoittajatietojen keruu alkaa Lainaajassa

maanantai, huhtikuu 24th, 2017

Lainaaja alkaa kerätä sijoittajilta perustiedot asiakkaidensa tunnistamiseksi. Toimenpide on lakisääteinen, mutta sen toteutus on tehty helpoksi. Käytännössä sijoittajan tulee tehdä pankkitunnistautuminen henkilöllisyyden ja vastatilin varmentamiseksi sekä täyttää lyhyt lomake omasta sijoituskokemuksestaan.

 

Sijoittajatietolomake julkaistiin 24.4.

Sijoittajatietojen alkoi tänään. Kirjautuessaan sisään Lainaajaan sijoittajaa pyydetään tekemään pankkitunnistautuminen ja täyttämään sijoittajatietolomake oheisella ilmoituksella. Pankkitunnistautumisen yhteydessä varmistetaan myös sijoittajan vastatili. Jos käytössäsi on useita useiden pankkien verkkopankkitunnukset, tunnistautuminen Lainaajaan kannattaa tehdä saman pankin tunnuksilla, jossa on nykyinen Lainaajan vastatilisi.

 

 

Tunnistautumisen jälkeen voit jatkaa Lainaajan käyttöä normaalisti. Voit halutessasi päivittää tietoja Lainaajan Oma tili / Asiakkaan tunnistaminen -osiossa. Jos sijoittaja ei tee tunnistautumista, tämä ei voi tehdä manuaalisia tarjouksia lainoihin tai nostaa Lainaajan tilillään olevia varoja omalle tililleen, kunnes tunnistautuminen on tehty. Automaattinen sijoitus jatkaa toimintaansa kuitenkin toistaiseksi.

 

Sijoittajatietojen keruu on lakisääteistä

Luotonanto- ja vertaislainavälittäjärekisteriin rekisteröitynä elinkeinonharjoittajana Vertaislaina Oy:llä on velvollisuus asiakasvaroja vastaanotettaessa hankkia riittävät tiedot asiakkaan luotettavaan tunnistamiseen ja tuntemiseen sekä rahanpesun- ja terrorismin rahoittamisen estämiseen.

Lainaajan ilme uudistui

tiistai, helmikuu 21st, 2017

Lainaajan vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Teimme pientä visuaalista viilausta ja julkistimme uusitun Lainaajan Logon. Palvelun toiminta on pysynyt samana, mutta pyrimme päivittämään ilmettä hieman tähän päivään. Värimaailma on jatkossa mustanpuhuvan sijaan tummansinen, jonka ohelle on tuotu murrettuja sinisen värejä. Logon typografiaa muutettiin hieman ja .fi-pääte jätettiin pois. Logoa käytetään myös harmaalla tekstillä sivuston etusivun tummansinistä taustaa vasten.

 

Lainaajan uusittu logo.

 

Aiempi Lainaajan logo.

 

Veroraportit vuodelta 2016 julkaistu

maanantai, tammikuu 23rd, 2017

Lainaajan veroraportit verovuodelta 2016 on nyt julkaistu sijoittajan Lainaajan omalla tilillä. Veroraportissa on eritelty saamasi korkotulot. Vuodesta 2015 Lainaaja on ilmoittanut verotulot suoraan verottajalle, joten verotulot näkyvät esitäytetyssä veroilmoituksessa. Näin ollen raportti on tulojen tarkistamista varten ja mahdollista korjaamista varten. Suosittelemme tarkistamaan summat omasta veroraportista veroilmoituksen täytön yhteydessä. Voi ladata veroraporttisi Lainaajan tililtäsi kohdasta: Oma tilini/Raportit/Veroraportti.

 

Vuosi 2016 oli Lainaajalle merkittävän kasvun vuosi

torstai, tammikuu 19th, 2017

Otsikon mukaisesti vuosi 2016 oli Lainaajalle merkittävää kasvun aikaa. Tammikuussa keräsimme julkistettavaksi hieman lukuja ja ne kertovat merkittävästä kasvusta. Rahoitettujen lainojen määrä kasvoi euromääräisesti lähes nelinkertaiseksi vuoteen 2015 nähden. Ylitimme myös vertaislamarkkinakasvun (106%, Valtiovarainministeriö) moninkertaisesti, eli markkinaosuutemme koko vertaislainapotista kasvoi mukavasti kuluneen vuoden aikana.

Palveluna Lainaaja on kiinnostanut sijoittajia myös aiempaa enemmän ja sijoitusten määrä Lainaajan vertaislainoihin on yli kaksinkertaistanut vuoteen 2015 nähden. Olemme samaan aikaan pystyneet pitämään sijoittajille erinomaisen yli 20% nimelliskorkotason. Korkotaso on suomalaisten vertaislainojen kärjessä ja ylittää yleisen korkotason merkittävästi.

 

Lainaajan vuosi 2016 lukuina:

(2015) 2016 Muutos
Lainahakemuksia (12 026 200,00€) 43 753 400,00€ 263,82%
Rahoitettuja lainoja ( 1 053 300,00€) 4,928,100,00€ 367,87%
Lainojen keskikorko (23,46%) 23,33% -0,55%
Sijoitukset Lainaajaan (1 347 678,79€) 3 391 394,64€ 151,65%

Vuoden 2016 lopussa Lainaajalla on yhteensä 1913 sijoittajaa ja lainanhakijoita on kaikenkaikkiaan ollut 19 518.

 

Lainaaja uudistaa toimintaansa jatkuvasti

Vuoden aikana Lainaaja on uudistanut toimintaansa jatkuvasti. Tärkeimpänä uudistuksena mainittakoon syksyllä käyttöön otettu uudistettu hakijoiden luokittelu. Teimme vuoden aikana intensiivisen data-analyysin, jonka pohjalta luokkien valinta perusteet uudistettiin. Luokat 1-3 ovat uusia lainanhakijoita, joilla ei ole maksuhistoriaa lainaajaan. Puolestaan luokat 4 ja 5 ovat sellaisia lainanhakijoilta, joilla on jo positiivista maksuhistoriaa Lainaajaan.

Toinen tärkeä asia liittyy vertaislaina-alan edunvalvontaan. Lainaaja yhdessä muiden vertaislaina yritysten kanssa oli perustamassa vuoden 2016 aikana Suomen Vertaislainayhdistyksen, joka toimii vertaislaina-alan yritysten edunvalvojana. Ensimmäisenä hankkeena yhdistys on pyytänyt selvitystä vertaislainoihin sijoittaneiden ykstyishenkilöiden luottotappioden verovähennyskelpoisuudesta. Suomen vertaislainayhdistyksen Puheenjohtajana toimii Lainaajan omistavan Vertaislaina Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Kananen ja hallituksen jäsenenä toimii myös Lainaajan toimitusjohtaja Tuomas Talola.

Näiden uudistusten ohella toimme useita pienempiä muutoksia palveluumme, joista olemme tiedottaneet asiakkaillemme sähköpostitse sekä julkisesti täällä Lainaajan blogissa. Jatkamme kehitystä aktiivisesti ja pyrimme tuomaan uusia ominaisuuksia sekä sijoittajillemme että lainanhakijoillemme jatkuvasti.

 

Erääntyneiden lainojen myynnistä on käyty keskustelua

Lainaajan blogissa julkaistaan mielenkiintoisia näkemyksiä vertaislainoihin ja henkilökohtaiseen talouden pitoon liittyen. Vuoden 2016 toisen neljänneksen aikana keskusteltiin, mitä tehdään lainoille, kun ne erääntyvät. Vaihtoehtoja on odottaa tuloja perinnästä tietämättä tarkkaa aikaa, milloin saatavat tuloutuvat ja tuloutuvatko ollenkaan, tai myydä lainat perintäyhtiölle. Tällä hetkellä Lainaaja on verotuksellisista syistä mukana perintäjärjestelyissä sillä lainojen myynti johtaisi aina nopeaan luottotappioon, joka ei nykyisellään ole vähennyskelpoinen yksityisisjoittajalle. Seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä ja mahdollisia ennakkopäätöksiä.

Lainaajan palvelu on nyt käytössä myös englanniksi

tiistai, tammikuu 3rd, 2017

Kehitämme Lainaaja.fi palvelua jatkuvasti ja nyt palvelu on käytössä myös englanniksi. Kieliuudistus koskee sekä sijoittajia että lainanhakijoita. Palvelun kielen voi valita ylävalikosta ja se koskee julkisten sivujen lisäksi myös sijoittajan ja lainanhakijan omaa tiliä. Toistaiseksi käyttöehdot, velkakirjat ja muut viralliset dokumentit ovat suomeksi, mutta niitä tullaan päivittämään alkaneen vuoden 2017 aikana.

 

Lainaa.fi service is now available also in English. Language update includes both investing and borrowing client sides. Official documents are at this point only in Finnish, but they will be also available in English during the year 2017.