Archive for the ‘Tiedotukset’ Category

Uudistuksia automaattisen sijoituksen asetuksiin ja luokituksen rajoihin

torstai, marraskuu 17th, 2016

Saamme Lainaajaan palautetta sekä sijoittajilta että lainanhakijoilta ja pyrimme palautteen mukaan tekemään uudistuksia, jotka parantavat palvelun käytettävyyttä. Sijoittajilta saamamme palautteen pohjalta laskimme automaattisen sijoituksen minimisijoitusta 20€:on. Tämä tarkoittaa, että sijoituksen voi hajauttaa entistä tehokkaammin yhä useampiin lainoihin. Esimerkiksi automaattisen sijoituksen minimi sijoitus 1000€ jakaantuu nyt maksimissaan 50 lainaan, kun aiemmin oli mahdollista hajauttaa 1000€ vain 20 lainaan. Automaattiin tullaan lähipäivinä lisäämään myös ominaisuus, jossa voi asettaa sijoituksen ehdon, että menot saavat olla vain tietyn osuuden tuloista. Julkistuksesta tullaan kertomaan vielä erikseen, kun se astuu voimaan.

 

Lokakuussa uudistimme uusien lainahakijoiden luokitusta. Teimme nyt vielä toisen päivityksen uusien lainahakijoiden piterajoihin eriluokissa. Pisteiden maksimi on edelleen olemaan 1000p, mutta kiristimme hieman taulukkoa. Voimassa olevat rajat ovatkin: kolme tähteä 714-1000 luottopistettä, kaksi tähteä 647-713 luottopistettä ja yksi tähti 594-646 luottopistettä. Luokituksiin liittyvää muutoshistoriaa voi tarkastella täältä.

 

luokitukset-lainaaja

 

Laina limiitti säilyy jatkossakin 2500€ kaikkien ensilainojen kohdalla ja samaan aikaan lisälainanottajien lainanmyöntöperusteet pysyivät samoina. Luokituksen perusteet näkyvät asikasluokittelun yhteydessä sivustolla.

 

Lisää maksuaikaa viiden tähden lainanhakijoille

perjantai, marraskuu 4th, 2016

Lainaajan vertaislainojen kuukausierät ovat olleet aina matalia. Lokakuussa nostimme lainasummia viiden ja neljän tähden lainaluokissa. Jotta jatkossakin kuukausierämme pysyvät sopivina päätimme nostaa maksuaikaa viiden tähden lainaluokassa. Näin kuukausierät pysyvät sopivina myös suurempien lainojen kohdalla. Nyt markkinoilla on siis tarjolla 48 kuukauden maksuaika viiden tähden lainanhakijoille.

 

Uskomme, että maksuajan nousu palvelee hyvin lainanhakijoita. Pyrimme jatkossakin kehittämään palveluamme mahdollisimman hyvin sekä lainanhakijoita että sijoittajia palvelevaksi.

 

watches-1204696_640

Lainojen luokitukset lainaajassa

perjantai, lokakuu 14th, 2016

Tiivistelmä: analysoimme kannastamme koneoppimisen avulla asiakkaiten maksuhäiriöriskiä. Tuloksena malli, jossa jokaiselle annetaan pisteytys välillä 0-1000. Näitä pisteitä ja maksuhistoriaa käytetään uuden luottoluokituksen perustana.

Lainaajan syksyn merkittävimmässä uudistuksessa olemme muokanneet asiakkaiden maksukyvyn arviointia laajan tilastollisen analyysin pohjalta. Uusien asiakkaiden luokituksen pohjalla olevaa pisteytystä ja asiakkaiden siirtymää luokkien välillä perustuen maksuhistoriaan uudistettiin.

Mitä tehtiin

Olemme Lainaajassa aiemminkin tehneet tilastollista analyysia, tällä kertaa kuitenkin aiempaa perusteellisemmin ja paremmalla datalla varustettuna. Lähdimme rakentamaan mallia jonka avulla voisimme tunnistaa lainanhakijoista huonot maksajat. Huonoina maksajina pidetään sellaisia joiden laina on ollut maksamatta 60 päivää ja/tai heille on tullut maksuhäiriömerkintä. Analyysia varten kerättiin kaikki oma sekä julkinen tieto hakijoista ja syötettiin nämä erilaiset muuttujajoukot tietokoneen analysoitavaksi. Kun algoritmi itsenäisesti etsii ennustettavia merkkejä ja muuttujia datasta, puhutaan machine learningista. Malliin syötettiin satoja eri muuttujia ja satojatuhansia datapisteitä.

scoring

Uudet lainanhakijat

Uudet lainanhakijat pisteytetään heidän tekemänsä hakemuksen mukaan. Hakemukset saavat pisteitä 0-1000 pisteen välillä. Pisteisiin vaikuttavat muun muassa hakijoiden tulot, menot, muut lainat, asumiskulut ja muut vastaavat tekijät. Yhteensä huomioitavia tekijöitä on yli 50. Pisteiden pohjalta hakijat voivat sijoittua yhden, kahden tai kolmen tähden luokkiin. Neljän tai viiden tähden luokitus edellyttää positiivista maksuhistoriaa. Seuraavassa taulukossa on esitetty, miten uudet hakemukset sijoittuvat eri ryhmiin. Huomaa, että pisterajat ovat ohjeellisia, niitä muutetaan tarpeen vaatiessa.

 

Yhteensä pisteitä Lainalimiitti
*** -luokitus 700-1000 pistettä 2500€
** -luokitus 600-699 pistettä 2500€
* -luokitus 550-599 pistettä 2500€
Hylkäys 0-549 pistettä

 

Jotta hakemus hyväksytään sen tulee kerätä noin 550 pistettä. Hyväksyttävien hakemusten näillä rajauksilla määrä on noin 20-25% kaikista hakemuksista.

Lainalimiitin muutokset

Lainan saantia hyvin maksaneille asiakkaille on myös nostettu. Uusien asiakkaiden kohdalla maksimi lainasumma on 2500€, mutta neljän tähden luokitusten limiittiä on nostettu 4000€ ja viiden tähden luokitusten limiittiä on nostettu 6000€. Rajojen nostolla Lainaaja pyrkii palvelemaan hyvää maksuhistoriaa osoittaneita asiakkaitaan yhä paremmin ja joustavammin.

Lainaluokkien muutokset

Hyvä maksuhistoria Lainaajassa nostaa luokituksia ja epävarmuus maksujen suorittamisessa puolestaan laskee luokituksia. Luokitus on Lainaajassa tärkeä sillä sen pohjalta määräytyvät uusien lainojen korot ja limiitti, kuinka paljon lainaa voidaan myöntää. Ehdot neljän ja viiden tähden luokituksille pitävät sisällään positiivista maksuhistoriaa Lainaajaan. Luokitusrajat ovat ohjeellisia, niitä voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa.

 

 Luokitus Ehdot luokalle Lainalimiitti
***** Lainat joihin on maksettu 4-6 maksua ajallaan  6000€
**** Lainat joihin on maksettu 2-4 maksua ajallaan. 4000€
*** 700-1000 luottopistettä 2500€
** 600-699 luottopistettä 2500€
* 550-599 luottopistettä 2500€

 

Kaikissa lainoissa on ehtona yli 1200€/kk nettotulot

Haasteita lisälainan saannissa?

Limiittien nostosta on ilmoitettu asiakkaita ja kerrottu, että heillä on mahdollista saada enemmän lainaa. Jokaisen lainahakemuksen edellytyksenä on kuitenkin minimipisterajan ylitys. Näin ollen Lainaajassa on ilmennyt myös tilanteita, joissa lainanhakijalle, jonka limiitissä on ollut tilaa ei valitettavasti ole myönnetty lisää lainaa. Tähän helposti vaikuttava syy on se, että asiakas on ensimmäisen ja lisälainan välissä hakenut myös muita lainoja ja pisteytys on laskenut alle minimin. Uusien lainojen kuukausierät nostavat hakijan kuukausittaisia menoja, joten saatetaan tulla tilanteeseen, jossa maksuhistorian ja limiitin puolesta hakija voisi hakea lisälainaa Lainaajasta, mutta hakemuksen pisteet eivät ylitä minimirajaa.

Uudistuksia lainaluokissa ja myönnettävissä lainoissa

keskiviikko, lokakuu 5th, 2016

Lainaajassa olemme kesän aikana parantaneet lainanhakijoiden luokittelua. Nyt lokakuun aikana uudistuksia päästään viemään käytäntöön. Uudistuksia on tulossa sekä luokitteluperusteisiin että luokille myönnettäviin lainamääriin. Osa uudistuksista on ehditty jo toteuttaa ja osa tulee voimaan tässä syksyn aikana. Pyrimme kertomaan muutoksista aina niiden astuessa voimaan sekä täällä blogissa että tiedottamalla sähköpostitse.

 

 

Mitä on jo muuttunut?

Toistaiseksi muutokset ovat koskeneet neljän ja viiden tähden lainaluokkia. Näissä luokissa on haettavan lainasumman ylärajoja nostettu seuraavasti: viiden tähden luokituksen saaneet hakijat voivat hakea lainaa yhteensä aina 6000€ asti ja neljän tähden luokituksen saaneet hakijat yhteensä aina 4000€ asti. Luokissa 1-3 myönnettävä lainasumma on edelleen 2500€. Myönnettävien lainasummien noston lisäksi osa asiakkaista on nostettu parempaan tähtiluokkaan perustuen hyvään maksuhistoriaan.

 

Mitä tulee muuttumaan?

Edessä on vielä tarkennuksia siihen, millä perusteella lainanhakijat sijoittuvat mihinkin lainaluokkaan. Nyt osittaisesti toteutettuja siirtoja tullaan vielä jatkamaan lähiviikkoina. Samoin tulemme uudistamaan yksittäisen hakemuksen sivulla (kaikki avoimet hakemukset näät tästä) olevat selitteet eri ryhmille. Näistä kaikista tulevista ilmoituksista tullaan ilmoittamaan jatkossa kaikille asiakkaille.

 

Muutoksien tausta

Muutoksien taustalla on tekemämme analyysi lainanhakijoiden maksuhistoriasta ja henkilöiden muista tiedoista. Luokkia on siis pyritty kehittämään tilastollisen analyysin pohjalta. Jatkamme luokkien kehittämistä jatkuvasti.

 

Tärkeää: saadut korkotuotot ja veroilmoitus

perjantai, syyskuu 23rd, 2016

Olemme pyynnöstä ilmoittaneet suoraan verottajalle saaduista korkotuloista vuodelta 2015 ja tulemme jatkossa ilmoittamaan korkotuotot automaattisesti verottajalle vuosi-ilmoituksena.

vero

Tärkeää: jos olet täydentänyt vuoden 2015 esitäytettyä veroilmoitustasi saaduilla korkotuotoilla, tarkista ettei korjatussa veroilmoituksessa korot näy tuplana. Mikäli korkotuotot näkyvät tuplana, ota yhteyttä verottajaan ja pyydä oikaisua.

Jatkuvasta sijoituksesta uudistuneeksi Automaattiseksi sijoitukseksi

maanantai, toukokuu 16th, 2016

Olemme kehittäneet aiempaan jatkuvaa sijoituksena tunnettua automaattista sijoitusta entisestään. Tästä eteenpäin automaatti, joka sijoittaa tilillä olevat varat käyttäjän valintojen mukaisesti on nimetty Automaattiseksi sijoitukseksi. Tämä helpottaa automaatin tunnistettavuutta palvelussamme, sillä aiemmin saimme muutamia kyselyitä asiakaspalveluun, eikö meillä ole automaattista sijoitusta. Nimen lisäksi myös automaatin allokaatio mahdollisuudet paranevat merkittävästi.

 

Screen Shot 2016-05-16 at 17.06.32

 

Jatkossakin automaattinen sijoitus löytyy Oman tilini kohdasta Lainat / Automaattinen sijoitus.

 

Allokaatiomahdollisuudet laajenevat

Automaattisessa sijoituksessa valitset allokaation, jossa automaatti pyrkii, että tiettyjä lainoja on valittu prosenttiosuus kaikista lainoista. Aiemmin automaattinen sijoittaminen on edellyttänyt, että kaikkiin ryhmiin on määritelty prosenttiosuus. Uudistuksen myötä voit myös valita, että prosenttiosuudet  kohdistuvat vain tiettyyn ryhmään ja muiden ryhmien kesken loppu prosenttiosuus voi määräytyä vapaasti. Vapaan allokaation ryhmään saat merkitsemällä tyhjä ” ” allokaatioprosentiksi automaattiseen sijoitukseen. Tärkeää siis on merkitseekö allokaatioksi tyhjä ” ” vai nollan ”0”, sillä jatkossa tyhjä ” ” on vapaa sijoitusten kohdistus vapaassa prosenttiosuudessa ja nolla ”0” tarkoittaa ei sijoituksia olleenkaan. Alla esimerkki laskelma sijoitusautomaatin asetuksista.

 

Screen Shot 2016-05-16 at 17.22.40

 

Esimerkissä on määritelty seuraavat ehdot:

  • Yhden tähden luokkaan ei sijoiteta, koska siihen allokaatioksi on merkitty ”0”.
  • Kahden tähden luokkaan sijoitetaan vapaalla määrä, koska allokaatioksi on merkitty tyhjä ” ”.
  • Kolmen tähden luokkaan sijoitetaan siten, että lainojen määrä tähtää 30% osuuteen koko sijoitetusta salkusta.
  • Neljän tähden luokkaan sijoitetaan siten, että lainojen määrä tähtää 20% osuuteen koko sijoitetusta salkusta.
  • Viiden tähden luokkaan sijoitetaan vapaalla määrä, koska allokaatioksi on merkitty tyhjä ” ”.

 

Käytännössä tässä esimerkissä viiden tähden ja kahden tähden lainojen osuudet koko sijoitetusta pääomasta voivat vaihdella 0-50% välillä vapaasti. Automaatti tekee tällöin sijoituksen aina, kun ehdot täyttyvä laina on tarjolla. Jos esimerkiksi sekä kahden että viiden tähden lainaluokkiin olisi tehty 24% minimikorkovaade olisi todennäköistä, että automaatin hallitsema salkku muodostuisi siten, että viiden tähden lainoja ei olisi ja koko määrittelemätön 50% osuus salkusta kohdistuisi kahden tähden lainoihin.

 

Jos esimerkkiä muuttaisi niin, että neljän tähden ryhmä olisi 50% ja kolmen tähden ryhmä myös 50% salkun sijoituksista, sillä tällöin vapaata osuutta ei jäisi eikä sijoituksia viiden tai kahden tähden lainaluokkiin tulisi. Jos puolestaan kaikki luokat olisivat tyhjiä, automaatti tekisi sijoituksen aina, kun luokkakohtaisesti määritetyn minimikoron mukainen laina tulisi markkinoille.  Varsinaisessa esimerkissä ei minimikorkoa ole huomioitu.

 

Automaattisen sijoituksen uudistamisen myötä toivomme yhä parempia sijoitushetkiä sijoittajillemme. Suosittelemme sijoitusautomaatin käyttöönottoa laajemminkin, sillä se on paras tapa päästä mukaan nopeasti täyttyviin halutuimpiin lainoihin.

 

Lainaajan vuosi 2016 on lähtenyt mallikkaasti käyntiin

torstai, huhtikuu 7th, 2016

Lainaajan toiminta on ollut erinomaista vuoden 2016 alussa. Myönnettyjen lainojen ja tehtyjen sijoitusten määrä on kasvanut merkittävästi vuoden 2015 vastaaviin lukuihin nähden. Myönnettyjen lainojen määrä on kasvanut 672,13% ja sijoitukset Lainaajaan 974,59%. Samaan aikaan korko lainoille on pysynyt erinomaisena 23,26%. Muun muassa Nordnetin asiantuntija Martin Paasi kehui korkotasoa ja hajautusmahdollisuuksia.

 

Lainaajan Q1 pähkinänkuoressa:

 

(1-3/2015) 1-3/2016 Muutos
Lainahakemuksia (2 450 500,00€) 5 099 300,00€ 108,09%
Hyväksyttyjä lainahakemuksia (710 400,00€) 1 610 000,00€ 126,63%
Rahoitettuja lainoja (109 600,00€) 846 250,00€ 672,13%
Lainojen keskikorko (24,30%) 23,26% -4,27%
Sijoitukset Lainaajaan (56491.16€) 607 050,49€ 974,59%

 

Vuoden 2016 ensimmäisen kvartaalin lopussa Lainaajalla oli yhteensä 1 714 sijoittajaa ja lainanhakijoita oli kaikenkaikkiaan ollut 11 300. Lainaajan koko toiminnan ajalta laskettu korko sijoituksille oli ensimmäisen kvartaalin lopussa 12,00%.

 

Lainaaja uudistaa toimintaansa jatkuvasti

Vuoden 2016 alussa Lainaaja on uudistanut toimintaansa ottamalla sijoittajille käyttöön verkkomaksut, jolloin sijoitettavat varat ovat heti käytettävissä. Uudistuksia tehtiin myös lainanhakijoille. Lainahakemuksen täyttyessä siirretään varat lainanhakijalle heti, kun hakemus täyttyy eikä odoteta hakemusajan umpeutumista. Näillä uudistuksilla Lainaaja palvelee asiakkaitaan entistä paremmin.

 

Lainaaja on johtava asiantuntija vertaislaina-alan keskustelussa

Vertaislainat ovat puhuttaneet myös mediassa alkuvuonna. Lainaaja on ollut julkisuudessa hyvin esillä Tuomas Talolan asiantuntijalausuntojen puolesta aina Ylen Aamutv:n livelähetyksestä Nordnetin asiantuntijakeskusteluihin asti. Lainaaja oli myös perustamassa Vertaislainayhdistys r.y:tä, joka toimii jatkossa vertaislainaamisen käytäntöjen kehittämiseksi ja lisää tietoisuutta vertaislainaamisesta sekä edistää vertaislainaamisen ympärillä käytävää yhteiskunnallista keskustelua.

Lainaaja mukana vertaislainayhdistyksessä

tiistai, maaliskuu 29th, 2016

Suomalaiset vertaislainayritykset Vertaislaina Oy, Fixura Ab Oy  ja Fellow Finance Oyj päättivät Helsingissä 22.3.2016 pitämässään kokouksessa perustaa Vertaislainayhdistys r.y:n. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää vertaislainaamisen käytäntöjä, lisätä tietoisuutta vertaislainaamisesta sekä edistää vertaislainaamisen ympärillä käytävää yhteiskunnallista keskustelua.

 

Vertaislaina-alan sääntely on valmisteilla

 

Perustajajäsenet olivat uuden yhdistyksen perustamiskokouksessa yksimielisiä siitä, että juuri nyt on oikea aika järjestäytyä siten, että alaa voidaan yhteisesti kehittää ja avata myös yhteinen kanava muun muassa dialogille viranomaisten ja julkisuuden suuntaan. Suomen johtava vertaislaina-asiantuntija Tuomas Talola valittiin vertaislainayhdistyksen hallitukseen. Talola kommentoi perustettua vertaislainayhdistystä ja sen tulevaa toimintaa Lainaajan Periscope-viikkokatsauksessa ja nosti esiin kannanottoja viranomaiskäytäntöihin ja ennakkopäätöstiedusteluja verottajalle liittyen tappioiden verovähennysoikeuteen ja ennakonperintää.

 

Talolan lisäksi vertaislainayhdistyksen hallituksessa on Vertaislaina Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Kananen, joka valittiin myös Vertaislainayhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi yhdistyksen ensimmäiseksi kahdeksi toimintavuodeksi. Hallitukseen valittiin myös edustajia kaikista muista perustajajäsenyhteisöistä ja yhdistys on avoin myös uusille mahdollisille alan toimijayhteisöille ja muille hallituksen hyväksymille alan mahdollisille intressiyhteisöille.

Verkkomaksut vihdoin käytössä

torstai, maaliskuu 17th, 2016

Hyvää kannattaa odottaa – Lainaajassa on nyt käytössä verkkomaksut!

 

Verkkomaksu-uudistus on odotettu ja sen avulla sijoittajat saavat Lainaajaan siirtämänsä rahat heti näkyviin sijoitustililleen. Uudistus siis mahdollistaa sen, että siirretyt varat ovat hyvin nopeasti sijoitettavissa.  Verkkomaksut löytyvät Lainaajan Oma tilini/Tilin hallinta/Siirto omalle tilille:

 

verkkomaksu

 

Verkkomaksu on toteutettu Eutellerin avulla ja siirtoon tarvitset vain verkkopankkitunnuksesi. Verkkomaksu on ollut nyt hetken käytössä ja testaukset ovat toistaiseksi sujuneet hyvin. Jos verkkomaksussasi tulee kuitenkin esiin jotain häiriötä, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme.

Tiedotus: muutos luokituksiin

torstai, tammikuu 28th, 2016

Olemme tänään muuttaneet 1-tähden lainojen nettotulorajaa 1000€ -> 1200€/kk. Aiempiin ja voimassaoleviin lainahakemuksiin muutoksella ei ole vaikutusta, uusissa rajoitus on voimassa välittömästi. Katso myös luokittelujaot ja muutokset luokitteluissa.
luokitukset