Archive for the ‘Sosiaalinen lainaus’ Category

Entistä tarkempia tilastoja Lainaajasta

torstai, huhtikuu 23rd, 2015

Olemme viime aikoina tehneet merkittäviä parannuksia tilastoihimme. Tarkoituksena on esittää miten lainojen tuottoa/hintaa voidaan määritellä entistä tarkemmin perustamalla laskelmat sisäiseen korkokantaan ja laskennallisiin alaskirjauksiin myöhässä olevien lainojen osalta.

Laskentakaavana on käytettysisäisen korkokannan kaavaa (XIRR), jonka on sanottu olevan teoreettisesti paras väline tuoton laskemiseen, koska se huomioi maksutapahtumien ajankohdat ja summat. Se ei kuitenkaan ole täydellinen väline, koska rahan kiertoaikaan ja jälleensijoitukseen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia ei ole kaavassa mukana.

tuotto
Tuotto

Tuotto-välilehdellä on listattu lainojen tämän hetkinen tuotto myöntökuukauden perusteella. Laskelma perustuu kuukauden aikana myönnettyjen lainojen painotettuun keskimääräiseen korkoon, josta on tehty vähennykset myöhässä olevien lainojen pääomasta.

 

kuukausikassavirta
Kassavirta

Välilehti Kassavirta esittää sisäisen korkokannan kuukausittaisten maksujen osalta. Siinä on laskettu kyseisinä kuukausina sisään tulleiden lyhennysten tuotto ja vähennetty samassa kuussa tehdyt alaskirjaukset myöhässä oleviin lainoihin. Tämän tarkoitus on mitata miten laskennallinen tuotto vaihtelee kuukausittain.

 

kumulatiivinen tuotto
Kumulatiivinen tuotto

Kumulatiivisen tuoton löydät välilehdeltä Tuotto sijoitetulle pääomalle. Siinä on laskettu yhteen kuukausittain kertynyt korko suhteessa sijoitettuun pääomaan. Tämä sisältää kuukausittaisten korkomaksujen kassavirran, josta on vähennetty toteutuneet luottotappiot.

Oletko robotti? Me ja Google selvitämme sen puolestasi

perjantai, maaliskuu 20th, 2015

Pieni, mutta hauska päivitys sivuillemme. Sivujemme alalaidassa on yhteydenottolomake, lisäsimme sinne tänään pienen testin millä voit selvittää oletko robotti!

robottitesti

Vakavammin, kyseessä on Googlen kehittämä tekniikka jolla estetään roskapostin leviäminen yhteydenottolomakkeiden kautta. Sen sijaan että joutuisit tihrustamaan epäselviä kirjaimia pienestä kuvasta, kehittyneempien algoritmien avulla voi pelkkä rastittaminen tunnistaa sinut ihmiseksi. Pieni askel ihmiselle, hieman suurempi tekoälylle ja roskapostin estoille.

 

Tarkemmat luottoluokitukset

maanantai, helmikuu 23rd, 2015

Olemme julkistaneet tänään tarkemmat luokitukset lainoihin. Niiden perustana on aiemmin julkistamamme luokitellut lainat, niiden pohjalta on tuotu lisää painoarvoa aiemmalle maksukäyttäytymiselle.

 

luokittelu

 

Luokittelun pohjalta saatujen tulosten perusteella on tarjota yhtä tarkemmin hakijakohtaista korkoa ja kuukausimaksua. Tavoitteemme että hyvin asiansa hoitavat lainanottajat saavat jatkossa entistä edullisemmin lainansa.

Lainojen jakautuminen luokittain

Lainaajassa lainojen luokitus perustuu pääasiassa hakijan tuloihin, velanhoitomenoihin sekä aiempaan maksuhistoriaan:

A+ = luokitellut lainat joihin on maksettu vähintään 6 maksua ajallaan ja muut laina joihin on maksettu 15 maksua ajallaan.

A = luokitellut lainat ja muut lainat joihin on maksettu 12 maksua ajallaan.

A- = aiempi laina maksettu takaisin ajallaan tai lainaa on maksettu vähintään 6 maksua ajallaan.

B = luokittelemattomat lainat sekä lainat jotka on maksettu myöhässä takaisin.

C = perinnässä olevat lainat joita maksetaan takaisin.

C- = perinnässä olevat lainat joihin ei ole tullut maksua 180 päivään

D = Vahvistetut luottotappiot.

25.2: Muokattu C- ja D -luokkien osalta.

Tiedote lainatilistä ja uudistuksista

keskiviikko, helmikuu 18th, 2015

Lainatilillä hieno alku

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu lainatilin sijoittajille.

Iloksemme voimme kertoa että Lainatili on lähtenyt liikkeelle erittäin mukavasti. Olemme myös saaneet hyvin palautetta toiminnoista ja niiden perusteella teemme pieniä muutoksia.

Merkittävin muutos on kassavirran osalta: tarjoamme Q2/2014 alussa mahdollisuuden saada korkotuottoa vuosineljänneksittäin. Tuotto maksetaan heti vuosineljänneksen päätyttyä ilmoittamallesi vastatilille. Voit valita omissa asetuksissasi haluatko koronmaksun vai koko pääoman takaisinsijoituksen.

Tilastot lainatilistä

Näet tilastot ja tiedot lainatilin sijoituksestasi kirjautumalla sisään Lainatilille ja valitsemalla Tilastot-välilehden. Tilastoissa on oman sijoituksesi kehitys sekä koko portfolion arvioitu kuukausittainen kassavirtatuotto. Lisäksi myönnetyille lainoille on alla olevan kuvan mukainen tarkempi luokitus.

jakauma

 

Tilastot ovat nähtävissä myös käyttäjille, jotka eivät ole vielä sijoittaneet lainatilin kautta.

Uudistuksia Lainaajaan

maanantai, helmikuu 9th, 2015

Olemme viime aikoina puurtaneet uudistuksia Lainaajaan. Keskeisimpänä on lainatilimme kehittäminen mutta monia muita uudistuksia on tulossa. Tiedotamme näistä tarkemmin päivitysten edetessä, tässä lyhyt vilkaisu merkittävimpiin uudistuksiin.

Lainatilille:

  • minimisijoitus on nyt 500€
  • tuottojen maksu vuosineljänneksittäin
  • tilastot lainatilistä

Vilkaisu

Muut uudistukset:

  • tilastot sisäisellä korkokannalla myöntökuukauden ja kuukausittaisen kassavirran mukaan
  • lainanottajien tarkempi luokittelu
  • automaattisen lainauksen kohdistaminen eri luokkiin
  • oman tilin näkymän pienet parannukset

Kuva: Flickr/Len Matthews

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta!

keskiviikko, joulukuu 24th, 2014

Hyvää joulua!

Toivottavasti te kaikki pääsette rauhoittumaan lähimmäistenne kanssa ja nauttimaan pyhien parhaista puolista. Mekin vetäydymme nyt joulun rauhaan, ensi viikolla palvelemme maanantaina, tiistaina ja perjantaina.

Ystävällisin terveisin

Lainaajan tiimi

Kuva: Riccardo Cuppini

Lainaajan esittelyvideo

tiistai, joulukuu 2nd, 2014

Teimme pienen esittelyvideon Lainaajasta ja vertaislainauksesta. Mitä mielipiteitä herättää?

Käyttökatkos Lainaajassa tiistaina 25.11.

perjantai, marraskuu 21st, 2014

Aamupäivän aikana sivuillemme ei pääse kirjautumaan

Päivitämme palvelimemme uusiin tiistaina aamupäivällä 25.11. Tarkoituksena tällä on parantaa toimintavarmuutta. Palveluntarjoajamme on suomalainen Upcloud, joka tarjoaa huippulaatua nopeuden, toimintavarmuuden ja tietoturvan osalta pilvipalveluissa.

Tiedotamme päivityksen valmistumisesta Facebookin ja Twitterin kautta. Mikäli päivityksen valmistumisen jälkeen et pääse heti sivuillemme, suosittelemme selaimen uudelleen käynnistämistä.
korjaustaKuva: Flickr/jphilipg

 

Tiedote: Päivitys lainatilin ehtoihin

keskiviikko, marraskuu 19th, 2014

Olemme tänään päivittäneet lainatilin käyttöehtoja. Muutokset on tehty tarkentamaan lainatilin lainojen arvostusta ja maksuja. Lisäksi sijoittajat on asetettu Vertaislaina Oy:n johdon ja omistajien (sisäpiiri) kannalta etuoikeutettuun asemaan lunastuksissa.

Lue ehdot kokonaisuudessaan täältä: https://www.lainaaja.fi/lainatilin-kayttoehdot.html

Tiedote: Lainaajan johdon sijoitukset

perjantai, marraskuu 7th, 2014

Meiltä on pyydetty tietoa kuinka paljon Lainaajan johto ja omistajat ovat sijoittaneet. Läpinäkyvyyden ja avoimuuden kannalta tämä pyyntö on kohtuullinen. Lainaajan johto ja omistajat ovat sijoittaneet tähän mennessä yhteensä 123 tuhatta euroa Lainaajan kautta myönnettäviin lainoihin. Summassa on mukana suoraan lainoihin sijoitukset ja välilliset sijoitukset, mukana ei ole kertynyttä korkoa.

läpinäkyvyys

Läpinäkyvyyttä

Näitä tiedotuksia on tarkoitus jatkossa julkaista useammin, joko blogiimme tai suoraan päivittyvä luku sivuillemme.

Kuva: Flickr/Jeff Wallace