Joukkorahoitukselle selkeät pelisäännöt

Suomessa nopeasti kehittyvälle ja paikkaansa vakiinnuttavalle joukkorahoitukselle haasteen asettaa alaa koskevan erityislainsäädännön puuttuminen. Tällä hetkellä alaa rajaavat pykälät löytyvät hajanaisesti eri puolilta lakikirjaa, eikä säädösten tulkintakaan ole täysin mutkatonta. Alan toimijoiden yhteisenä toiveena onkin ollut jo pitkään yhtenevien ja selkeiden säännösten luominen. Lasse Vuola Castrén & Snellmanista on arvioinut yhteisten pelisääntöjen vauhdittavan joukkorahoituksen kasvua ja vaikuttavan siten positiivisesti koko kansantalouteen. Vuola ehdottaakin tehokkaasta joukkorahoitussääntelystä kansallista kilpailutekijää. Yhdysvalloissa joukkorahoitusta on tuettu keventämällä alaan kohdistuvaa sääntelyä.

”Joukkorahoitus tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden resurssien tehokkaampaan kohdentamiseen. Esimerkiksi suomalaisten pankkitileillä makaavat 84 miljardia euroa olisivat kansantalouden kannalta paremmassa käytössä melkeinpä mihin tahansa muualle sijoitettuina.”

 

Vertaislainauksen suosio on jatkanut kasvuaan viimeisen vuosikymmenen ajan, tästä on osoituksena 2010-luvulla ylittynyt miljardin euron rajapyykki. Nuoren ja nopeasti kasvavan alan povataankin olevan tulevaisuuden valtavirtaa. Vertaislainauksen suosion yhtenä taustatekijänä voidaan nähdä joukkorahoituksen nousu eräänlaiseksi trendiksi. Joukkorahoituksen hengen mukaisesti, moni on löytänyt vertaislainauksesta itselleen mieleisen tavan vaikuttaa kanssaihmisten arkeen ja samalla tehdä kannattavia sijoituksia.

 

Nämä ajatukset vastaavat pitkälti omia pohdintojamme joukkorahoituksen ja vertaislainauksen sääntelystä ja valvonnasta. Olemme jo vuonna 2010 esittäneet oman toiveemme viranomaisvalvonnan asettamisesta.

Lue Lasse Vuolan artikkeli Joukkorahoitus tarvitsee helpot pelisäännöt kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalta. Mitä ajatuksia artikkeli sinussa herättää?

 

 

 

 

Leave a Reply