Tilastoja

Koska Lainaaja on ollut toiminnassa hieman yli puoli vuotta, asiakkaittemme pyynnöstä julkaisemme nyt hieman tilastoja. Grafiikkaa kehiin, olkaa hyvät!


Luvuista voi nopeasti vetää kaksi johtopäätöstä:

1) Lainanantajia on aivan liian vähän hakijoihin nähden.

2) Liian moni lainanottaja hoitaa huonosti maksunsa

Olemme näiden johtopäätösten perusteella päätyneet ottamaan käyttöön seuraavat toimenpiteet: haemme lainoja osaksi myöntämään kolmannen osapuolen, joka tekee samalla lainanhakijoille niin sanotun luottoreittauksen. Näin kaikki hyötyvät: hakijoista suurin osaa saa lainan, huonot maksajat karsitaan heti alussa pois ja lainanantajat saavat paremman koron rahoilleen. Lisäksi tämä toimenpide voi myös laskea lainanottajien korkoa. Syksyllä voimme kertoa lisää tästä uudistuksesta ja sen vaikutuksista.

 

 

12 Responses to “ Tilastoja

  1. Vili sanoo:

    Kiitos tilastojen julkaisemisesta!

    Ihmettelen tuota että vain 13.8% laskuista maksetaan myöhässä. Minun antamien lainojen tapauksessa murto-osa on maksettu ajallaan tai ylipäätänsä maksettu. Ilmeisesti minulla on ollut melkoisen huono onni?

    Sijoittajan näkökulmasta tilastojanne kaunistanee se, että niihin on selvästikin laskettu mukaan Hub Helsingille myönnetyt noin 20k€. Kyseisen lainan korko on vaivaiset 1%, joten se on ennemmin hyväntekeväisyyttä (tai osallistumista?) kuin sijoittamista. Minua kiinnostaa varsinaisten markkinaehtoisten lainojen riski.

  2. Vesku sanoo:

    Jonkin sortin tilastoja olisi kiva saada vaikka kuukausittain. Vaatisi toki pientä koodaamista ei moista käsin kannata tehdä.

    > 1) Lainanantajia on aivan liian vähän hakijoihin nähden.
    > 2) Liian moni lainanottaja hoitaa huonosti maksunsa
    Lainanantajia on toki liian vähän mutta moni lainanhakija tulee tänne koska eivät saa pankista lainaa ja siihen on syynsä.

  3. Tuomas sanoo:

    Tuossa myöhässä maksetuissa ei ole lainoja, jotka ovat kokonaan siirtyneet perintään ilman suorituksia. Huono tuuri ja edellä mainittu varmaan selittävät jakauman.

  4. Tuomas sanoo:

    Olen samaa mieltä. En kuitenkaan lupaa reaaliaikaista tilastointia ennen kuin olemme saaneet viimeisteltyä muutamat isot meneillään olevat hankkeet. Eli loppusyksyyn menee ennen kuin on mahdollista aloittaa kunnolla tilastojen julkaisu.

  5. Nimetön sanoo:

    […] puoli vuotta toiminnassa ollut vertaislainapalvelu Lainaaja.fi julkisti tilastotietoja toiminnastaan. Tilastoista selviää, että laskuista lähes 14% prosenttia maksetaan […]

  6. […] päätyi toimiin tilastojensa perusteella, joiden mukaan lainojen takaisinmaksu ajallaan on heikkoa, ja vain murto-osa hakijoista […]

  7. Janne sanoo:

    ”haemme lainoja osaksi myöntämään kolmannen osapuolen, joka tekee samalla lainanhakijoille niin sanotun luottoreittauksen. Syksyllä voimme kertoa lisää tästä uudistuksesta ja sen vaikutuksista.”

    Itse en ainakaan ole huomannut tästä asiasta mitään tarkempaa infoa, vaikka kohta on jo joulu. Eli mikä tämän asian tilanne mahtaa tällä hetkellä olla?

  8. admin sanoo:

    Valitettavasti emme ole vielä siinä pisteessä että voisimme julkistaa mitään, vaikka toki olemme edenneet paljon neuvotteluissa. Ikävä tosiasia on, että aina eivät asiat etene niin nopeasti kuin itse haluaisi. Ensi vuoden alussa pystymme kuitenkin julkistamaan uudistuksia, jotka auttavat riskien arvioinnissa ja pienentämisessä.

  9. Eero sanoo:

    Olisipa mielenkiintoista nähdä uutta statistiikkaa. Itselläni on ihan kohtuullinen otos lainoja jo, ja perintäänmenoprosentti on harvinaisen karu 🙂 Tilanne alkaa näkyä selvästi jo siinä, että näköjään pääomaa ei juurikaan enää ole uusiin lainoihin myönnettäväksi…

  10. Jasmo sanoo:

    Tässä on vähän muna-kana ongelma. Lainan antajia on kovin vähän, mutta se johtuu siitä, että lainan ottajat ovat maksuissaan niin surkeita. Koska lainan ottajat ovat niin surkeita, ei tule lainaajia ja kun ei ole lainaajia, korot ovat niin korkealla, että ns. ”paremmat lainaajat” saavat edullisemmat tarjoukset ihan pankista tai muusta perinteisestä paikasta.

    Lainanottajien laatua pitäisi saada parannettua, se on ainut tapa nähdäkseni ulos tästä kuviosta.

  11. Eero sanoo:

    Hmmh, onko tämä nimimerkki ”nuppoan” joka on näköjään joku ihmeen Kroisos, se ”taho joka arvioi lainanottajia ja osallistuu rahoittamiseen”? Kannattaako peesata jos sillä on jotain sisäpiiritietoa? 🙂

Leave a Reply