Kommentti lakiuudistuksista ja vertaislainauksesta

Syksyn aikana on uutisoitu ehdotetusta pikavippilaista, jota olen täällä jo kommentoinut ja joka tulee todennäköisesti menemään läpi ensi vuoden aikana ilman suurempia muutoksia. En ota kantaa esitetyn lain toimivuuteen, mutta olen hiljattain kuullut että siinä yksi merkittävä puute: rajoitukset koskevat vain ammattimaista lainausta.

On ymmärrettävää ettei vertaislainaus ole uudessa laissa mukana. Kyseessä on nuori ala Suomessa ja en ole viranomaisten taholta nähnyt vielä lausuntoja, jotka osoittaisivat laajaa ymmärrystä siitä mitä me teemme. Toisaalta en ole huomannut myöskään suurta tietämättömyyttä.

Nyt ehdotettavat muutokset jättävät porsaanreiän lainsäädäntöön, jolloin ehdotetut korkokatot eivät koske vertaislainoja. Tiedän että tätä tulevat hyödyntämään jotkut yhtiöt. Kuinka moni lopulta tarttuu pikavippien myöntämiseen vertaislainoina, jää nähtäväksi.  Selvää on, että uusi laki pakottaa lopettamaan lyhyempien vippien myöntämisen, koska niitä ei voi myöntää enää voitollisesti.

 

2 Responses to “ Kommentti lakiuudistuksista ja vertaislainauksesta

  1. PulskaOrava sanoo:

    Mitenkä olisi jos yhdessä sen kilpailijanne kanssa tekisitte jonkinlaisen ”pre-emptive striken” tuossa asiassa? UK:ssa vertaislainat ovat niin ikään suurimmaksi osaksi jääneet huomioimatta lainsäädännössä ja valvonnassa ja kun lainsäätäjä ei asiaa mitenkään edistänyt mihinkään suuntaan niin ne isot toimijat (Zopa, RateSetter ja FundingCircle) laittoivat pystyyn oman yhdistyksen valvontaelimeksi tuota varten ja laatimaan ne hyvän markkinatavan säännöt ja eettiset normit joita jäsenet sitten sitoutuvat noudattamaan.

    Suomessa on nyt kaksi toimijaa joten olisiko realistisuuden rajoissa tehdä vastaava täälläkin? Perustaisitte yhdistyksen vertaislainausta tarjoavia yrityksiä varten ja joka laatisi toimintasäännöt ja normit että mitä pitää täyttää, mitä välttää ja mitä ei saisi tehdä ja joka voisi myös käsitelläkin mahdollisia esiintulevia ongelmia ja riitoja ja antaa niistä jäseniä sitovia lausuntoja.

    Tästä olisi se hyöty, että ensinnäkin ne säännöt laatisitte te, joilla nyt kuitenkin on tietämystä vertaislainauksesta yritystoimintana, jolloinka niissä olisi huomioitu alan erikoisuuksia ja siten jos joskus myöhemmin valtio haluaisi tulisi mukaan kuvioon jollain tavalla säätelemään asioista niin aika todennäköisesti se silloin ottaisi pohjaksi niitä teidän laatimianne ohjeita ja käytäntöjä tai voisi vaikka ihan virallistaakin sen yhdistyksen kun kerran valmiina on (ja tokihan tekin sitten sitä lobbaatte siinä vaiheessa). Vaihtoehtohan on, että jos mitään ei ole valmiina, niin sitten joku viranomainen jossain raapustaa jotain kasaan ja lopputulos sitten on mitä on.

    Toisekseen, jos on epäilys, että alalle voisi tulla niitä pikavippaajia pelkästään hyväksikäyttämään lain porsaanreikiä, niin silloin siitä tulee iso PR-ongelma joka jossain vaiheessa räjähtää lehdissä jos joku näistä tekee jotain aivan törkeätä ja assosioituu vielä vertaislainaukseen. Omavalvontaa harjoittamalla voisitte saada tämän estettyä tai ainakin kontrolloitua kun otatte periaatteeksenne, että hyvä vertaislainayritys nimenomaan haluaa kuulua sen vertaislainayhdistyksen jäsenkuntaan ja noudattaa sen sääntöjä ja toimintatapoja. Epämääräistä bisnestä teknisillä vertaislainauskikoilla tekevät toimijat eivät siihen liity, joten saatte etäisyyttä sekä hyvän lyömäaseen julkisuudessa. Tämä kuitenkin edellyttää, että teette tämän hyvissä ajoin ennen kuin mitään on alkanut tapahtumaan ja että pidätte sen julkisuudessa niin että siitä yhdistyksestä syntyy ”defacto virallinen asiantuntija” jolta media kysyy asioita kun se haluaa jotain kirjoittaa vertaislainauksesta.

  2. admin sanoo:

    Hyvä idea! Olemme itse suunnitelleet omat eettiset sääntömme lainaukselle, mutta vielä parempi olisi jos siitä saataisiin standardi.

Leave a Reply