Archive for the ‘Sosiaalinen lainaus’ Category

Uusi lainaminimi 800 euroa

maanantai, syyskuu 14th, 2015

Olemme nostaneet ensimmäisen lainan minimin tänään 800 euroon, laina-ajat näille ja isommille lainoille ovat 24-36 kuukautta. Tämän päälle on mahdollista ottaa lisää lainaa 400 euron portaissa. Muutos on tehty, koska iloksemme tarjonta lainoihin on parantunut selvästi ja yhä useammat lainat täyttyvät!

Samalla lainan myöntöportaisiin on tullut selvennystä, nyt lainat myönnetään 50 euroa portaissa tarjotun summan mukaan. Lisääntyneen tarjonnan myötä nyt myös maksimikorko lainoihin on 24 prosenttia.

Tarkennettu muutoksen koskevan ensimmäistä lainaa.

”Vertaislainat ovat maukas lisä sijoittajan salkussa”

lauantai, syyskuu 12th, 2015

 

Tutustu Kauppalehden loistavaan artikkeliin vertaislainoista. Vertaislainamarkkinat kasvavat koko ajan hurjaa vauhtia ja tiesithän jo, että sijoitus vertaislainaan selättää useimmat pörssit? ”Alalla on huikeat kehittymismahdollisuudet. Suomi on vasta taaperovaiheessa.” Me olemme innoissamme mukana kehittämässä alaa jatkuvasti eteenpäin.

Vertaislainauksen voidaan sanoa olevan laina-alan Uber tai Airbnb, koska yksityishenkilöt lainaavat rahaa toisilleen. Sekä sijoittajat että lainanottajat hyötyvät samanaikaisesti. Tutustu, vakuutu ja ryhdi sijoittajaksi tai lainaajaksi!

Vippaa mulle viitonenVippaa mulle viitonen

Lainaluokitukset nyt tähtinä

tiistai, syyskuu 8th, 2015

Lainamme on nyt luokiteltu yhdestä viiteen tähteen

tähdet

Olemme tehneet muutoksen lainojemme luokituskäytäntöön tästä päivästä lähtien. Aiemmin lainat olivat luokiteltu kirjaimin neljään eri luokkaan, nyt parannamme hieman luokitusten visuaalisuutta viiden eri tähtiluokan avulla.

Lainaajassa lainojen luokitus perustuu pääasiassa hakijan tuloihin, velanhoitomenoihin sekä aiempaan maksuhistoriaan. Lisäksi oman koneoppimisalgoritmimme tekee hienosäätöä taustalla luokituksiin. Uudet luokat ja niitä keskeiset määrittävät tekijät:
 = luokitellut lainat joihin on maksettu vähintään 5 maksua ajallaan ja muut lainat joihin on maksettu 10 maksua ajallaan.

 =  luokitellut lainat ja muut lainat joihin on maksettu 7 maksua ajallaan.

 = aiempi laina maksettu takaisin ajallaan tai nykyistä lainaa on maksettu vähintään 3 maksua ajallaan.

 = luokittelemattomat lainat joissa hakijan tulot >1500€/kk.

 = lainat joissa hakijan tulot >1000€/kk sekä  sekä lainat jotka on maksettu myöhässä takaisin

Uudet lainat nyt lyhennysvapaina 2 ensimmäistä kuukautta

perjantai, syyskuu 4th, 2015

Syksy tuntuu aina uuden ajan alulta ja me Lainaajalla haluamme tehdä sen aloituksesta hankintoineen vielä mukavampaa. Nyt syyskuussa kaikki uudet lainat ovat lyhennysvapaita ensimmäiset 2 kuukautta! Maksat siis vain koron ja tilinhoitomaksun. Voit toki halutessasi maksaa suurempiakin eriä, jolloin laina-aikasi lyhenee!

Syyskuussa haetut lainat ovat automaattisesti lyhennysvapaita ja lainaa voit hakea tutulla tavalla täältä.

Tiedote: Lainaajan enemmistöomistajaksi Front Group Oy

perjantai, elokuu 14th, 2015

lainaaja-fi-logo front-colour

Indeksisijoittamisen edelläkävijä Front Group Oy on ostanut enemmistön Lainaajan osakekannasta. Uusi omistaja on vakavarainen Finanssivalvonnan alainen varainhoitopalveluita ja sijoitusratkaisuja tarjoava konserni, jolla on useiden vuosien kokemus sijoitusalalla toimimisesta. Uudella omistajalla on vahva näkemys siitä, että pankkien ulkopuolinen joukkorahoitus on mielenkiintoinen ja voimakkaasti kasvava rahoituskanava ja Front tulee panostamaan vahvasti Lainaajan kehitykseen.

Front on tarjonnut sijoitusratkaisuja ja varainhoitopalveluita vuodesta 2006 asti huomioiden alati muuttuvat markkinatilanteet. Uusi omistaja kehittyy ja kasvaa koko ajan sekä etsii uusia mahdollisuuksia sijoitustoiminnassa. Front haluaa olla edelläkävijä joukkorahoituksen kehittämisessä ja tarjoamisessa ja Lainaajan osakekannan enemmistön osto on osa tätä vahvaa näkemystä kehittyä sijoitustoiminnassa. Vertaislaina Oy:n johto jatkaa edelleen samalla omistuksella mukana toiminnassa.

”Korkomarkkinoilla on jo pitkään sijoittajille päänvaivaa tuottanut äärimmäisen alhainen korkotaso. Samalla osakemarkkinoiden poikkeuksellisen pitkä nousujakso on ajanut sijoittajia hakemaan uutta hajautusta ja reaalikorkotason ylittäviä sijoituksia.” – Hannu Kananen, Frontin hallitusten puheenjohtaja

”Olen erittäin innoissani uudesta omistajastamme. Uuden omistajan myötä Lainaaja voi tarjota sijoittajille entistä enemmän mahdollisuuksia saada tuottoa vertaislainasijoituksista ja samanaikaisesti palvella useampia rahanlainaajia. Frontin mukaantulo mahdollistaa lainaustoiminnan kehittämisen aivan uudelle tasolle.” -Tuomas Talola, Vertaislaina perustaja ja toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Tuomas Talola, Vertaislaina Oy, 045 348 3825

Uudistettu lainahakemus ja tieto lainakysynnästä

torstai, elokuu 13th, 2015

Olemme uudistaneet lainahakemustamme, nyt lainat ilmoitetaan erikseen joka rivillä. Tavoitteena on yksinkertaistaa prosessia lainanottajille ja sijoittajille:

  • lainanottajat voivat helpommin antaa tiedot lainoistaan, automaattinen täydennys nopeuttaa tietojen syöttöä
  • sijoittajat näkevät selkeämmin menojen kohteet

tulot ja menot

 

Toinen uusi ominaisuus on tieto tämän hetkisestä lainakysynnästä. Nyt etusivulla on näkyvissä tiedot kuinka paljon luokittain on lainakysyntää.

lainakysyntä

Miltä uusi lomake ja lainakysyntätaulukko vaikuttavat sinusta?

 

Ajatelmia lainojen suojauksesta

tiistai, kesäkuu 16th, 2015

Olemme viime aikoina miettineet ja selvittäneet mahdollisuutta myydä laina pois siinä vaiheessa kun se on erääntynyt. Toisin sanoen, perintään mennyt laina myytäisiin pois perintäyhtiölle markkinahintaan. Asiassa on hyvät ja huonot puolensa, ja ajattelin tässä esitellä niitä.

aita

Hyvää:

  • tappion määrä rajoitettu (esim. 60-80% pääomasta)
  • isompien lainasalkkujen arvostaminen tulee hyvin yksinkertaiseksi
  • kassavirta aikaistuu huomattavasti, pitkän maksuajan riski poistuu
  • poistaa epävarmuuden tulevista kassavirroista, kts. yllä
  • mahdollistaa rahojen nopean vapauttamisen huonoista kohteista parempiin

Huonoa:

  • hinta tulee olemaan ”oikean” arvon alapuolella, koska ostaja haluaa luonnollisesti hyötyä kaupasta
  • tulevat diskontatut kassavirrat saattavat olla paremmat jos perintää jatketaan
  • vaatii kaikkien lainanantajien myyntiä, ei ole mahdollista että vain osa myy osansa

Asialla on varmasti muitakin plussia ja miinuksia, mitä teillä tulisi mieleen?

Kuva: Flickr/Napafloma-Photographe

Joukkorahoitukseen viranomaisvalvonta

torstai, kesäkuu 4th, 2015

Olemme saaneet kommentoitavaksi uuden lakiluonnoksen Joukkorahoituslaiksi. Ensinnä on hyvä todeta, että kyseinen laki ei koske vertaislainausta kuluttajille. Tämä on hieman harmi, koska olisimme jo odottaneet selkeää säännöstöä alallemme. Toisaalta laissa selkeästi linjataan että vertaislainaukselle tulee valvonta kuluttajasuojalain kautta ja rekisteröityminen lainanantajarekisteriin. Lisäksi tässä ehdotuksessa on monia hyviä kohtia, joita aion nyt tarkemmin käydä läpi, kommentit kursivoituna. Kaikki dokumentit löytyvät Valtionvarainministeriön sivuilta.

valvonta

3 § Rekisteröitymisvelvollisuus

Joukkorahoitusta saa välittää vain Finanssivalvonnalle rekisteröityneet toimijat.

Tämä säännös ei siis koske kuluttajille vertaislainausta, sitä tulee koskemaan laki eräiden luotonantajien rekisteröinnistä. Tätä lakia noudattaen Vertaislaina Oy on jo vuosia sitten rekisteröitynyt lainanantajaksi. 

5 § Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen

Muun muassa rekisteröitävien yritysten ja henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus tai tämän puuttuessa syntymä- aika, joiden luotettavuus ja rahoitusmarkkinoiden toiminnan tuntemus on rekisteri- ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty.

6 § Rekisteröinnin edellytykset

Yllä mainittuun liittyen nämä edellytykset täyttävät henkilöt voidaan rekisteröidä joukkorahoituksen välittäjäksi:

  • ilmoituksen tekijällä on oikeus harjoittaa elinkeinoa Suomessa
  • ilmoituksen tekijä ei ole konkurssissa tai muussa maksukyvyttömyysmenettelyssä..
  • ilmoituksen tekijä on luotettava;
  • ilmoituksen tekijällä on rahoitusmarkkinoiden toiminnan tuntemus..
  • sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen välittäjällä on oltava omaa pääomaa vähintään 50 000 euroa

Pitkälti sama kuin vaatimukset luotonantajarekisterissä, lisäksi vaatimus 50 000 pääomasta (tämänkin Lainaaja täyttää). Erittäin hyviä vaatimuksia.

7 § Luotettavuus ja rahoitusmarkkinoiden toiminnan tuntemus

Luotettavia eivät ole esim. henkilöt jotka on tuomittu viiden edellisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa hänen olevan sopimaton välittämään joukkorahoitusta.

Vaatimus luotettavuudesta ja rahoitusmarkkinoiden toiminnan tuntemuksesta koskee elinkeinonharjoittajan toimitusjohtajaa ja hänen sijaistaan, hallituksen jäsentä ja varajäsentä.

Jälleen samoja kuin luotonantajarekisterissä ja hyviä vaatimuksia.

10 § Joukkorahoituksen välittäjän menettelytavat ja velvollisuudet sijoittajaa kohtaan

Joukkorahoituksen välittäjän on noudatettava sijoituspalvelulain säännöksiä eturistiriitojen hallinnasta. Joukkorahoituksen välittäjä ei saa hallinnoida eikä pitää hallussaan asiakkaansa varoja tai arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettuja arvopapereita.

Toisin sanoen, joukkorahoituksen tarjoajalla ei saisi olla eturistiriitaa sijoitusten suhteen ja asiakasvarat tulee pitää erillään yrityksen taseesta. Selkeä ja erittäin tärkeä vaade.

11 § Tiedonantovelvollisuus

Joukkorahoituksen markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Joukkorahoituksen järjestäjän on sen saajasta ja tarjouksen edullisuudesta julkistettava ennen varainhankinnan aloittamista oikeat ja riittävät tiedot seikoista, jotka olennaisesti vaikuttavat yrityksen arvoon tai takaisinmaksukykyyn.

Erittäin keskeinen vaatimus. Laissa on hyvin vaikeaa määrittää mitkä ovat harhaanjohtavia tietoja, joten tulkinnanvaraa varmasti riittää. Etenkin, kun kyseessä ovat aikaisen vaiheen startup-yritykset, joiden tulevaisuus on hyvin epävarma. Tärkeintä kohdassa on, ettei sijoittajalle saa antaa epärealistisia tuotto-odotuksia, vaikka aikaisessa vaiheessa haetun tuoton täytyy olla korkea.

12 § Asiakkaan tunteminen

Tässä pykälässä on keskeinen määritys osapuolten tunnistamisesta, pääasiassa rahanpesun estämiseksi. Vaikka riski ei ole kovin suuri tässä, on hyvä että se selkeästi myös annetaan yritysten tehtäväksi.

16 § Vahingonkorvausvelvollisuus

Joukkorahoituksen välittäjä ja joukkorahoituksen saaja ovat velvollisia korvaamaan vahingon, jonka ne ovat tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut asiakkaalleen tai muulle henkilölle tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisella menettelyllä.

Tämä pykälä on varmasti eniten päänvaivaa aiheuttava, ainakin näin ei-lainopillisella taustalla arvioituna. Voiko huono sijoituspäätös johtua joukkorahoituksen välittäjästä ja miten sen voi osoittaa?

17 § Itsesääntely

Joukkorahoituksen välittäjän on  kuuluttava riippumattomaan, alan toimijoita laajasti edustavaan Suomessa perustettuun toimielimeen, joka on antanut suosituksen joukkorahoituksen välitystä koskevan avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistämiseksi.

Toisin sanoen, alalle on perustettava omasääntely-yhdistys, joka antaa ohjeita ja kannanottoja jäsenilleen. Mielenkiintoinen päätös, haetaanko tällä parempaa suojaa asiakkaille vai yritysten käytännön yhtenäistämistä?

22 § Siirtymäsäännökset

Joukkorahoituksen välittäjän on jätettävä hakemus rekisteröitymisestä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tämän lain voimaantulosta.

Nopea aikataulu, mutta se ei tule yllätyksenä alan toimijoille.

Kaiken kaikkiaan erittäin tervetullut laki, joka toivottavasti parantaa sekä joukkorahoitusyritysten, rahan nostajien ja sijoittajien asemaa. 

Kuva: Flickr/Thomas Hawk

 

Automaattinen sijoittaminen luokittain

perjantai, toukokuu 8th, 2015

Automaattinen lainananto onnistuu nyt entistä tarkemmin – voit määrittää sijoituksen koon ja kriteerit luokittain. Esimerkiksi paremman luokituksen lainoille voit tarjota korkeampaa summaa:

sijoittaminen luokittainEri lainaluokituksille voi asettaa erisuuruiset tarjoukset sekä muutkin ehdot on mahdollista kohdentaa luokittain:

lainaluokitukset

Keskeisin hyöty automaattisesta sijoittamisesta tulee ajan säästön ja hajauttamisen kautta. Säästät omaa aikaasi kun sijoituksesi menee automaattisesti sopiville lainanottajille. Hajautuksesi tulee samalla hoidettua siinä sivussa. Oletko jo kokeillut automaattista lainanantoa?

Tarjoukset lainoihin desimaalin tarkkuudella

perjantai, huhtikuu 24th, 2015

Olemme hieman muuttaneet tarjouskäytäntöämme lainoihin. Jatkossa onnistuu enää korkotarjous yhden desimaalin tarkkuudella. Esimerkkinä 15,99% ei onnistu enää, sen sijaan 15,9% tai 15,8% ovat mahdollisia.

korkodesimaali

Vain yksi desimaali korkotarjouksiin

Muutos on tehty lisäämään kilpailua lainatarjouksiin. Koska 0,01% eroavaisuus korossa on käytännössä merkityksetön, hieman isommalla erolla voidaan vaikuttaa positiivisesti lainanottajan saamaan korkoon ja nopeampaan lainan hinnanmuodostukseen.