Vertaislainauksen historia, osa I

Siitä lähtien, kun ihminen on muodostanut pysyviä yhteiskuntia, on rahoitusta käytetty sijoittamiseen, spekulointiin tai elämiseen. Suurimmalle kansasta osalle tämä tarkoitti lainaa perheeltä tai ystäviltä, jolla joko selvittiin seuraavaan sadonkorjuuseen tai ostettiin kotieläimiä. Vertaislainausta on ollut olemassa tuhansia vuosia aina tähän päivään saakka, vaikka sen nimitys onkin vaihdellut. Joidenkin arvioiden mukaan nykyäänkin peräti 10% kaikista henkilökohtaisista lainoista maailmassa on vertaislainoja.

Vertaislainauksen tarkasta alkamiskohdasta ei historioitsijoilla ole yksimielisyyttä, mutta yleisesti uskotaan Mesopotamian kansojen suuresti vaikuttaneen tämän lainausmuodon syntyyn. Siellä esimerkiksi ensimmäisen kerran asetettiin rajat lainasta perittävään korkoon.

Mesopotamian valtakunnan aikaisissa savitauluissa on lainan korko rajattu 33½ prosenttiin kun laina käytettiin viljaan. Vastaavasti hopeaa varten lainatessa korko oli alhaisempi, 20%. Uskotaan, että nämä säännöt virallistettiin noin 1900 eKr. ja monet ympäröivät kansat omaksuivat samoihin aikoihin nämä käytännöt.

savitaulu

Hammurabi oli Babylonian hallitsija 1750 eKr. ja keskeinen henkilö vertaislainauksen kehittymisessä. Monet sen ajan asiakirjat osoittavat hänen kehittäneen keskeisiä sääntöjä lainaamiseen. Hammurabin lait, jotka säätivät monia yhteiskunnallisia aiheita, sisälsivät myös säännöt lainaamisesta satoa vastaan. Hammurabin laki määritti lainan maksimikeston, takaisinmaksutavan sekä mitä lainanantaja voi tehdä jos takaisinmaksua ei saada. Lait olivat ensimmäisiä kirjallisia todisteita lainauksesta ja niillä olikin perusteellinen vaikutus pitkälle tulevaisuuteen.

Mielenkiintoista on sekin miten tuolloin vakuuden käsite poikkesi huomattavasti nykypäivästä. Esimerkiksi jalkavaimoa oli sallittua käyttää lainan vakuutena ja muita tuon ajan yleisiä vakuutuksia olivat viljasato, orjat tai jopa omat lapset.

Tämä on ensimmäinen kirjoitus kolmiosaisessa sarjassa, jossa käsitellään vertaislainauksen historiaa. Seuraavassa osassa on ensimmäisten pankkien perustamisen historia. 

 

Leave a Reply