Archive for helmikuu, 2016

Maailmalta mallia: Vertaislainat kasvat Suomessa

perjantai, helmikuu 26th, 2016

Vertaislainat ovat olleet merkittävässä kasvussa viime vuodet ja esimerkiksi Lainaajan 2015 myönnettyjen lainojen euromäärä kasvoi 86%. Suomessa vuosittain myönnetyt vertaislainat ovat toistaiseksi kymmeniä miljoonia vuodessa, mutta kasvun jatkuessa voimakkaana tulevien vuosien summat nousevat entisestään. Nousun ennustetta tukee esimerkki maailmalta, jossa suurimpien vertaislainayhtiöiden kasvu on ollut vahvaa. Esimerkiksi 2015 Yhdysvaltalainen Lending club myönsi lainoja yli 8 miljardilla dollarilla ja kasvua oli 91% 2014 verrattuna euromääräisissä myönnetyissä lainoissa.

 

Alan vakiintumista kuvastaa myös globaalien vertaislainayhtiöiden listautumiset pörssiin. Yhdysvaltalaiset Lending Club ja OnDeck listautuivat ensimmäisinä vertaislainayhtiöin pörssiin vuoden 2014 lopussa ja niiden arvo on lähes tuplaantunut ensimmäisen pörssivuoden aikana. Vertaislaina yritykset ovat myös kärjessä useissa listauksissa potentiaalisimmista fintech yrityksistä (Financial Technology, finanssiteknologia).

 

Kuluttajien voimaantuminen suosion takana

Kuluttajien voimaantuminen on ollut näkyvissä majoitus- ja taksiliiketoiminnassa, kun Airbnb:n ja Überin kaltaiset palvelut ovat rantautuneet Suomeen. Samalla tavalla vertaislainat pyrkivät avaamaan lainaliiketoiminan pankeilta suoraan kuluttajille. Näin lainanantajille avautuu mahdollisuus hyvään tuottoon ja toisaalta lainanottajat saa alhaisemman koron. 

 

Vertaislainat siis mahdollistavat kuluttajien toiminnan lainanantajina ja ottajina yhteisten markkinapaikkojen kautta. Tällöin laina sopimukset muodostuvat suoraan yksityisten ihmisten välillä, eikä pankki ole osallisena järjestelyissä. Näin vertaislainat haastavat pankkeja lainanannon osalta.

Lainaajan lainamarkkinat käyvät kuumina

maanantai, helmikuu 15th, 2016

Kasvua alkuvuonna

Lainaajan vuosi 2016 on lähtenyt hyvin käyntiin. Lainahakemusten määrä nousi tammikuussa yli 20% joulukuun hakemusmäärään verrattuna. Samaan aikaan myös sijoittajat ovat löytäneet Lainaajan vertaislainat yhä paremmin. Näin ollen markkinat toimivat tällä hetkellä erittäin tehokkaasti.

 

Lainat täyttyvät nopeasti

Markkinan tehokkuus hyödyttää lainanhakijoita, kun laina on nopeasti käytettävissä. Lainaajan lainamarkkinoilla lainat täyttyvät nyt erittäin nopeasti. Tämä yhdistettynä tammikuussa tehtyyn hakemusprosessin uudistukseen, jossa laina siirretään hakijalle heti sen täytyttyä on johtanut siihen, että lainoja on voitu siirtää hakijoille jopa samana päivänä, kun hakemus on hyväksytty. Nyt on siis erinomainen aika hakea lainaa.

 

Kahden kuukauden lyhennysvapaa uusiin lainoihin

Myönnämme uusiin lainoihin kahden kuukauden lyhennysvapaan. Tämä antaa sopivaa joustoa lainanhakijoille ja nämä voivat sovittaa lainan yhä paremmin. Tarjous on voimassa 11.3. asti ja koskee vain uusia lainahakemuksia.

Kohtaavatko pankit digitalisaation mullistuksen

torstai, helmikuu 11th, 2016

Luin hiljattain artikkelin, jossa pohdittiin, miksi finanssiala ei ole kokenut vielä mullistusta digitaalisaation johdosta. Miksi Google/Facebook/Amazon tms. eivät ole lähteneet kunnolla muuttamaan pankkialan digitalisaatioon? Yksinkertainen vastaus voisi olla tiukka säätely ja mahdollinen maineriski näillä jäteillä, kun on helpompiakin omenoita poimittavana. Pankkialalla säätely ei tarkoita ainoastaan pääoma-, likviditeetti- ja muita säännöksia, vaan myös keskuspankkien rautaista valtaa maksujärjestelmissä. Uudet innovaatiot ovat hyvin epäilyttäviä keskuspankeille ja ne suhtautuvat niihin varauksella.

Toisin sanoen, valvonta rasittaa pankkeja, mutta myös hyvin tehokkaasti suojelee niitä ketterämmiltä kilpailijoilta. Tämä näkyy valitettavan hyvin pankkien asiakkaille. Kuukauden hauskimmat ja/tai kauheimman esimerkin pankkien tilanteesta tarjoaa Lyyti Oy:n Petri Hollmén kirjoituksessaan Otteita kansainvälistyvän yrityksen arjesta. Suosittelen lukemaan jutun, mutta tiivistelmä voisi olla 1) sovitaan Suomen konttorissa avattavaksi tili Ruotsissa 2) Matkustetaan Ruotsiin jossa kukaan ei tiedä mitään ja kehottaa tekemään avauksen Suomessa 3) Saatiinko tili avattua on edelleenkin mysteeri…

Kauhu-/komediatarinamme vahvistaa, miksi etenkin rajat ylittävässä finanssitoiminnassa on valtava mahdollisuus. Se millaiset organisaatiot saavat kasaan riittävät resurssi ja ovat samaan aikaan riittävän ketteriä onkin sitten eri asia.

 

Lainaajan uutiskirjeen lähetyksessä tapahtui virhe

perjantai, helmikuu 5th, 2016

Eilisiltana lähetimme sijoittajille kuukausikirjeen tammikuun tapahtumista Lainaajasta. Kirjeen lähetyksen jälkeen järjestelmässämme sattui virhe joka ei muuttanutkaan kyseistä viestiä ’Lähetetty’-tilaan. Tämä virhe aiheutti viestin lähtemisen aina uudestaan, kunnes seuraavana aamuna vedimme kuvainnollisesti piuhat irti.

Tämän päivän vietimme selvittäen ja korjaten vikaa, päätyen ratkaisuun iltapäivällä. Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua ja monet teistä saitte viestimme toistakymmentä kertaa toistettuna. Tarjoamme nöyrät pahoittelumme, tällaista virhettä ei saa yksinkertaisesti tapahtua. Jatkossa valvomme tehostetusti lähteviä uutiskirjeitä.