Archive for tammikuu, 2012

Mitä on luottoluokittelu?

perjantai, tammikuu 27th, 2012

Kirjoitin aiemmin tulevista uudistuksista Lainaajaan, ja siellä yhtenä merkittävimmistä muutoksista oli ns. luottoluokittelu (englanniksi credit scoring tai rating). Kirjoitan tämän postaukseni avatakseni hieman käsitettä, koska reittauksesta eivät pankit ja muut luottolaitokset käytännössä puhu mitään.

Esimerkki luottopisteytyksestä

Esimerkki luottopisteytyksestä*

Ensinnäkin, hieman yleistä asiaa reittauksesta. Kyseessä on prosessi josta ei puhuta juurikaan, mutta se on käytössä lähes jokaisessa lainoja antavassa yrityksessä. Siinä asiakkaiden maksukyky arvioidaan tiettyjen ennalta määritettyjen tekijöiden perusteella, kuten maksuhistorian ja palkkatietojen. Tarkistettavien tietojen määrä vaihtelee vähäisestä (pikavipit) erittäin laajaan (yritysten investoinnit). Kuluttajaluotoissa päätösehdotus tapahtuu lähes aina automaattisesti tietokonemallin perusteella, tosin joissain tapauksissa on päätöksiin mahdollista tehdä muutoksia henkilökohtaisen arvion perusteella (pärstäkerroin-efekti). Valintoihin vaikuttavat tekijät ja niiden vaikutus on liikesalaisuus.

Olemme nyt myös itse tuomassa käyttöön omaa luokitteluamme. Syy miksi emme ole ottaneet tätä aiemmin käyttöön, on se, ettei meillä ollut tarpeeksi dataa maksuhistoriasta. Nyt tilanne on muuttunut, ja tähän liittyen vaadimme palkkatodistuksen tai vaihtoehtoisesti sähköisesti pankkitiedot (tulossa pian). Mekään emme valitettavasti voi tarkemmin kertoa omista valintatekijöistämme välttääksemme tietoiset harhautus- ja huijausyritykset. Kuitenkin koemme tärkeänä että kaikki käyttäjämme ymmärtävät mikä tarkoitus uusilla toimenpiteillä; parempi luottamus lainanottajien ja lainanantajien välillä. Koska se johtaa suoraan siihen, että yhä useampi hyvä lainanottaja saa hakemansa lainan.

Lopuksi en malta olla mainostamatta tulevaa sähköistä reittaustamme, se on oikeasti teknisesti parasta ja käyttäjälle helpointa mitä on missään käytössä. Lisätietoja tulossa pian!

*Lähde: Wikipedia

Tulevat uudistukset Lainaajaan

maanantai, tammikuu 23rd, 2012

Aiemmin lupasin kirjoittavani uudistuksista, joita olemme nyt tuomassa täytäntöön täydellä höyryllä. Esittelen tässä pintapuolisesti kunkin uudistuksen, jokaista tarkastelemme tarkemmin omissa kirjoituksissa.

Ideat

Ideat

1. Lainanhakijoiden reittaus

Tämä on ehdottomasti tärkein uudistuksemme. Jatkossa kaikki lainanhakijat arvioidaan luomiemme sääntöjen perusteella, jotka määrittävät paitsi kuka voi ylipäätään hakea lainaa, myös sen kuinka paljon hakija voi maksimissaan hakea. Yksikään hakija ei saa lainaa, jollei hän ole toimittanut palkkatodistusta tai hänelle ole tehty pankkitietoihin perustuvaa arviointia. Pankkitietoihin perustuva arviointi on edistyksellisintä tekniikkaa mitä Suomessa on tarjolla, ja olemme erittäin innoissamme saadessamme sen käyttöömme. Näistä molemmista kirjoitan tarkemmin myöhemmin, mutta tässä vaiheessa on hyvä tuoda tiedoksi että tästä päivästä lähtien jokaisessa uudessa hakemuksessa tulee olla meidän tarkistamamme ja hyväksymämme palkkatodistus.

2. Lainasummien muutos

Vastataksemme paremmin kysyntään, muutamme lainojen summia vastaamaan paremmin tämän hetken hakijoiden ja sijoittajien toiveita. Lainojen maksimikoko rajataan 5000€ tienoille ja vastaavasti pienimmät lainat alkavat 500€ pinnasta. Tarkkoja rajoja emme ole vielä lyöneet lukkoon, mutta nuo ovat aika lähellä toteutuvia. Vastaavasti tarjoamme myös lyhyempiä laina-aikoja, alkaen aina 4kk lähtien.

Lainarajojen muutoksen myötä myös hintoihin tulee muutoksia. Tämä koskee lainan järjestelypalkkiota ja kuukausimaksua, jotka muutamme vastaamaan yleisesti markkinoilla olevia hintoja. Tästä päivästä lähtien lainan järjestelypalkkio on 90€ ja kuukausimaksu 5€. Sijoittajille ei tule muutoksia hintoihin.

3. Mahdollisuus osittaiseen lainaan

Tätä meiltä on pyydetty toimintamme alusta asti. Vaikka siihen liittyy hieman ristiriitaisuuksia, olemme päättäneet kokeilla osittaisten lainojen sopivuutta. Hakemusajan lopussa lainanhakijalla on mahdollisuus hyväksyä siihen mennessä tehdyt tarjoukset. Rajoitteena tässä on lainojen yleinen minimi, joka edellisessä kappaleessa mainittiin.

4. Automaattinen lainaus

Olemme testanneet jo jonkin aikaa toiminnallisuutta, jossa käyttäjä voi määrittää summan joka automaattisesti lainataan hänen kriteerinsä täyttävälle hakijalle. Esimerkki: Lainaa 50€ jokaiselle yli 25-vuotiaalle hakijalle, jolla on todistettavasti yli 2000€ tulot. Käyttäjä voi määrittää myös minkä osan hän haluaa jättää sijoitettavaksi itsenäisesti.

Yhteenveto: meille on tulossa lähiviikkoina paljon uudistuksia joista olemme erittäin innoissamme ja jotka todella hyödyttävät käyttäjiämme.

 

Veroraportti 2011

keskiviikko, tammikuu 18th, 2012

Lainaajan veroraportti vuodelta 2011 on julkaistu. Voit käydä lataamassa sen omalta tililtäsi.

veroraportti

Raportti löytyy Tilihistoriasta ja välilehdeltä Veroraportti. Siihen on kirjattu vuonna 2011 kertyneet korkotuotot ja lyhyet ohjeet veroilmoituksen täyttämiseen.

Vuosi 2011 lukujen valossa Lainaajassa

maanantai, tammikuu 16th, 2012

Edellisessä kirjoituksessani kävin lyhyesti läpi viime vuotta ja nyt syvennän sitä hieman lukujen osalta. Jälleen, kuvien kertomana, tietoa siitä missä mennään.

Tilastoja

Tilastot vuodelta 2011

Kuten kuvioista käy ilmi, parannettavaa on selkeästi vielä takaisinmaksuissa. Tämän osalta minulla on kuitenkin hyviä uutisia! Saamme käyttöömme huipputason luottoluokittelutekniikan, asiasta kirjoitan lisää vielä tällä viikolla. Luokittelun saamiseen on kieltämättä mennyt liian kauan aikaa, mutta näin hyvää emme itsekään osanneet toivoa. Siihen asti, parempia aikoja on tulossa.

Tilastoja

Tilastot vuodelta 2011

Mietteitä vuodesta 2011

torstai, tammikuu 12th, 2012

Kirjoitan lyhyesti ajatuksiani vuodesta 2011, mitä se merkitsi Lainaajan toiminnalle. Katseemme on ehdottomasti tulevaisuudessa, mutta menneisyyttä on tärkeä tarkastella jotta voisimme paremmin ymmärtää mitä tulevaisuus tuo.

Vuonna 2011 keskityimme pääosin kehittämään järjestelmäämme ja etsimään toimenpiteitä lainanottamisen luotettavuuden parantamiseksi. Tällä tarkoitan muun muassa lainanottajien arviointia, sivumme toimintojen hiomista sekä sisäisen järjestelmämme kehittämistä.

Hyvää:

  • Olemme löytäneet erinomaisen menetelmän lainaajien luotettavuuden arvioimiseksi (tästä kirjoitamme myöhemmin)
  • Asiakasmäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa
  • Sivujen toimivuutta ja toimintoja on parannettu
  • Sisäiset toimintomme on hiottu paremmiksi
Kehitettävää:
  • Sivujemme toiminnan parannus jatkuu
  • Emme saaneet lainaajien arviointimenetelmää valmiiksi haluamassamme aikataulussa, tästä syystä perintätapauksia tullut odotettua enemmän (tilastot tulossa tällä viikolla)
  • Kommunikaation parantaminen

Näin lyhyesti menneestä vuodesta, jatkossa blogiimme on tulossa huomattavasti useammin päivityksiä kehityksestämme ja muista ajankohtaisista aiheista.